Eilen torstaina käytiin Disneylandissa. Se on kyllä upea paikka. Käytiin 2 kertaa katsomassa Captain EO, 3D-elokuva, jossa Michael on pääosassa. Koettiin sen lisäksi mm. Nemoa etsimässä sukellusveneajelu, Peter Pan ja Indiana Jones -seikkailut, illan mielettömän upeat ilotulitukset sekä aivan valtavan ihana ja herkkä Ariel. Itkuhan siitä JÄLLEEN pääsi, kun Arielin tarina jo itsessään koskettaa, mutta laite oli erittäin hienosti rakennettu. Se oli Arielin tarina pikaversiona leffasta tuttuine kohtauksineen ja robotit liikkuivat niin sulavasti, ettei tiennyt katsoiko piirrettyä filmiä vai oikeita ihmisiä. Parasta oli löytää myynnistä naisille tehtyjä Ariel-paitoja. Olen jo monella ulkomaanreissulla käynyt kaikkia Disney-kauppoja läpi ja yrittänyt löytää itselleni Ariel-paidan ja nyt se vihdoin löytyi ja nimenomaan vielä naisille suunnattu pitkähihanen eikä niitä iän ikuisia t-paitoja.
Tänään sitten käytiin 3 tunnin ajomatkan päässä Los Angelesista Los Olivos nimisessä kaupungissa, jossa Michaelin Neverland-koti sijaitsee. Ei päästy kuin porteille asti, talo on sitten kukkuloiden takana siten ettei sitä mitenkään voi nähdä. Turvamiehet portillakin pahoittelivat ettei päästy sisälle. Olisivat kuulemma halunneet näyttää meille tilaa, mutta se on kiellettyä.
Aivan ensimmäiseksi sinne päästyä hengitin puhdasta ilmaa keuhkot täyteen ajatellen, että tätä samaa raikasta ilmaa Michaelkin on aikoinaan hengittänyt. Oltiin siellä koko päivä, syötiin piknikiä, kuunneltiin MJ-musaa ja illalla katsottiin auringonlasku ja odotettiin tähtiä. Nyt olemme tuijottaneet samoja tähtiä kuin Michael aikoinaan. Otavakin bongattiin ja sitä voin tuijotella Suomessa ja ajatella aina tätä päivää.
Ja paljon erilaisia eläimiäkin nähtiin: oravia, uljaana liitelevä kotka, tikka, peura ja tiellä jolkotteleva kojootti. Ja paikalliset asukkaat kävivät taas katsomassa ja ihmettelemässä meitä, suomalaisia MJ-faneja, jotka vietimme koko päivän porttien luona. Thrillerkin vedettiin porukalla, kun eräs paikallinen pysähtyi autolla porttien eteen ja soitti autoradiosta kappaletta täysillä.
Päivä oli niin upea jälleen, että tätä koko matkaa on kohta vaikeaa sulatella. Onko tämä kaikki tapahtunut minulle oikeasti? Jään odottamaan postikorttia itselleni Los Olivoksen pikkukaupungista.
Nyt nukkumaan, väsy painaa jo kovasti ja huomenna on viimeinen kokonainen matkapäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti