Matkamuistoja Losista, osa 4

Ensimmäisenä täytyy pahoitella, sillä huijasin teitä viimeeksi. Ei matkaa ole enää viittä päivää jäljellä, vaan kolme. Kirjoitan tähän osaan Disneyland-päivästämme, ja viimeisen osan kirjoitan kahdesta viimeisestä päivästä, jolloin vierailimme Neverlandissa ja Michaelin haudalla. 

Torstaina 28.6. oli Disneyland-päivä, jonka kovin juttu meille oli tietysti Captain EO esitettynä alkuperäisessä teatterissaan. Kuka ei vielä tiedä mikä Captain ja mikä EO, kertoo Wikipedia lyhyesti myös suomeksi mistä on kyse. Osa meidän porukasta, itseni mukaan lukien, oli nähnyt sen jo Pariisissa vuonna 2010 filmin palattua Disneyland-puistoihin. Ja nyt oli viimeiset hetken nähdä se, sillä EO on poistumassa Disneylandeista jälleen. Liian pian tosin, vaikka ymmärrän ettei se ole viimeisintä teknologiaa eikä sen takia ehkä vetoa ihmisiin nykypäivänä, mutta onhan se sentään ensimmäinen Disneyn 3- tai itseasiassa 4D-leffa (penkit liikkuvat ja vettä roiskuu naamalle) ja onhan pääosissa sentään Michael Jackson! Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Michael-faneina oli tietysti käytävä lentelemässä Peter Pan-laitteessa, joka jumitti ikävästi juuri ennen meidän menoa ja saatiin hetki jonotella, onneksi varjossa kuitenkin, sillä päivä oli jälleen kirkas ja paahteinen. Onneksi mittari kesti kuitenkin koko matkan ajan inhimillisissä lukemissa, max. kolmenkympin hujakoilla, mutta jo itse toisena matkapäivänä olkapääni poltettuani ei tehnyt mieli polttaa itseään enempää. Aurinko kun paahtaa noilla leveyspiireillä vähän ankarammin, kuin meillä Suomessa.

Alimmaisessa kuvassa taustalla näkyvä kivi, pätkä siltaa ja seuraavan kuvan suihkulähde liittyvät myös Michaeliin. Alla on video Disneylandin 25-vuotisjuhlista, joissa Michael laulaa Wish Upon A Starin tuon kiven päällä ja hengailee muutenkin näissä linnan läheisissä maisemissa.

 Suihkulähde vilahtaa Michaelin selän takaa, kun hän kävelee pois päin sillalta.

Toinen Michaelin lempilaite oli nimeltään It's a small world, johon osa porukasta meni, mutta itse jäin kaverin kanssa seuraamaan juuri alkanutta Disney-paraatia. 

Paraatissa nähtiin mm. Ariel, prinsessoja sekä Peter Pan, Kapteeni Koukku ja Helinä Keiju.

Vierailin Los Angelesin Disneylandissa ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun olimme matkalla Elvis-fanien kanssa. Silloin uutena laitteena oli juuri avattu Nemoa etsimässä sukellusveneseikkailu. Sen halusin mennä nyt katsastamaan, koska jonot olivat viisi vuotta sitten aivan järkyttävän pitkät upouuteen laitteeseen enkä silloin ehtinyt aikataulutuksen takia jonotella. Nemo oli kyllä tämän viiden vuoden odottamisen arvoinen kokemus. Sen enempää en ala laitteita kuvailemaan, sanon vain, että käykää hyvät ihmiset edes kerran elämässä Kalifornian Disneylandissa!

Olimme ostaneet yhden päivän lipun kahteen puistoon, koska muutamaa viikkoa aikaisemmin viereinen Disney California Adventure Park oli jälleen auennut pitkien kunnostustöiden jälkeen. Siellä oli muutama hurjempi laite, johon itse nössönä en uskaltanut lähteä (mm. Tower of Terror ja House of Horror). Adventure Parkin laitteet ja paraati olivat pääasiassa Disney-Pixar -leffojen hahmoista. Vaikka hengailimme aamusta iltaan Disneyn alueella, ei se todellakaan riittänyt kahdessa puistossa vierailuun. Tänne pitää tulla joskus vielä kerran uudestaan paremmalla ajalla. 2007 emme edes käyneet Adventure Parkin puolella, joten niin paljon jäi näkemättä tälläkin reissulla. Ehkä seuraavalla kerralla pitää varata molempiin puistoihin kokonainen päivä aikaa.

Adventure Parkin pääkatu. Jatkuuko se loputtomiin vai onko kyseessä optinen harha?

Hahmoja Pixar-paraatista. Alla muutamia lempihahmojani Ötökän elämää -elokuvasta: Heimlich, Flik ja murkkuja sekä "oksa jolla silmämunat".  

Adventure Parkin puolella vierailu varmistui heti, kun sieltä löytyi yksi maailman parhaimmista huvipuistolaitteista: Ariel's Undersea Adventure. Meitä oli joukossa ainakin kaksi erittäin kovan luokan Ariel-fania, joten sinne oli päästävä!

Pieni merenneito tarina lyhykäisyydessään oli uskomaton kokemus! Aivan kuin olisi itse ollut elokuvassa mukana: hahmot liikkuivat niin sulavasti ja näyttivät aidoilta Ariel-elokuvan hahmoilta. Tässä video, jossa alkuperäisen Arielin ja Ursulan ääninäyttelijät kommentoivat laitetta. 

Eihän tuota laitetta päässyt itkemättä läpi sitten millään. Eikä se kyllä jättänyt muitakaan kylmiksi. Itselleni Ariel - Pieni merenneito on se tärkein Disney-elokuva, jonka vhs on tullut pienenä katsottua puhki asti. Jo silloin lapsena se tarina kosketti kovasti ja Arielin suuri päätös rakkauden tai perheen välillä tuntui jo pienenä liian vaikealta ja ahdistavalta. Suuren suuri pettymys oli huomata, että vuoden 1998 uusintapainos Arielista oli pilattu uusilla ääniraidoilla: laulu- ja vuorosanat sekä melkein kaikki ääninäyttelijät on vaihdettu. Kuulemma alkuperäiset ääniraidat ovat tuhoutuneet, eikä niitä ilmeisesti saa ikinä takaisin. Olen kirjoittanut netissä adressejakin alkuperäisten äänien palauttamiseksi. Luulisi, että nykytekniikalla saisi myös vhs-tason äänen palautettua parempaan kuntoon, mutta valitettavasti sitä ei ole vielä tehty. Itse en ole vuosiin katsonut Arielia, koska sitä aitoa ja alkuperäistä minulla vaan ei ole hyvä tasoisena missään.

Ilta vielä pyörittiin eri porukoilla laitteita läpi. Viimeisimpänä Indiana Jones -ajelu, jonne illan pimeässä jonottaminenkin oli oma elämyksensä. Ehkä matkaväsymystäkin oli havaittavissa, sillä jutut alkoivat olla jo sitä luokkaa, että meitä hivenen tuijotettiin. Unohdettiin ehkä hetkeksi, että apinan matkiminen suomeksi on ymmärrettävää myös muilla kielillä. Keräsimme siis katseita. ;) Muistin vuodesta 2007, että Indiana Jones oli hyvä laite, mutten muistanut, että se oli NOIN hyvä!

Juuri kun pääsimme ulos laitteesta, alkoi Disneyn ilotulitus. Se oli upea, niin upea kaikessa komeudessaan, että itkuunhan sitä piti jälleen pillahtaa. Päivä oli siis kaikin puolin erittäin liikuttava. Sanoin sen aikaisemmin ja sanon sen vielä kerran: menkää hyvät ihmiset käymään siellä, edes kerran elämässä! Itse on pakko päästä sinne ehkä vielä joskus kolmannen kerran uudestaan, nimittäin Adventurelandin illan vesishow jäi näkemättä ja siitä videoita nähtyäni (mm. Ariel-kohtia) olen vahvasti sitä mieltä, että seuraavan kerran päätän Disney-iltani vesishowta katsellen ja kyynelehtien.

Kello oli jo paljon ja paluumatka oli pitkä. Osa nukkui autossamme autuaasti ja itse yritin kirjoittaa iPodin muistioon blogiin tulevaa tekstiä, jonka sitten hotellille päästyäni postasin. Taisin nukahtaa sen seitsemän eri kertaa matkan aikana, mutta teksti tuli kirjoitettua kuitenkin. Iso hatunnosto kuskillemme, että hän jaksoi valvoa ja ajaa meidät jälleen turvallisesti perille. Ajoimme isoilla nopeuksilla isoja valtateitä, mutta kuskimme oli niin rauhallinen ja osaava, ettei tarvinnut yhtään jännittää hänen kyydissään. Ostimmekin yhdessä hänelle lahjaksi Disneylandista erään huivin, jota hän pyöritteli kädessä kuitenkaan sitä ostamatta. Juonikkaat kanssamatkustajat huomasivat tämän ja niinpä se tulisi olemaan meidän kaikkien yhteinen kiitoslahja, jonka annoimme hänelle halien kera Neverlandissa. Mutta siitä lisää seuraavassa ja viimeisessä matkamuisteloissa.

Matkamuistoja Losista, osa 3

Arki rullaa niin kiireisenä, ettei meinaa enää ehtiä matkaakaan muistella. Mutta tässä vihdoin lisää matkamuistoja!

Olen unohtanut vallan kokonaan mainita, miten huippu huonejärjestely meillä oli hotellissa! Olimme vierekkäisissä huoneissa ja väliovet avattua saimme ikään kuin ison yhteisen huoneen. Voi että olimme iloisia, kun tämän huomasimme! Toinen huone huolehti joka aamu soimaan Michaelin musaa, jota yhdessä pystyimme kuuntelemaan valmistautuessamme lähtöön. Iltaisin huikkasimme aina hyvät yöt ja suljimme väliovet. Muuten tosin huoneessa ei tullut paljon hengailtua, mutta eipä sinne matkalle lähdettykään hotellilla aikaa viettämään. Matkaohjelma oli tiukka ja nähtävää paljon, mutta vaikka välillä väsy vähän painoikin ja jalat huusivat hoosiannaa, niin olimme kaikki erittäin tyytyväisiä siihen mitä kaikkea ehdimmekään nähdä ja kokea, kiitos meidän "matkanjärjestäjän", viime vuoden Losin matkakonkarin. :) Toki kaikkea ei aina millään ehdi, mutta pitäähän jotain jättää seuraavaankin kertaan. ;)

Tiistaiaamuna 26.6. valmistauduimme innoissamme Conanin kuvauksiin, joihin tosin emme päässeet mukaan ensimmäisellä yrittämällä. En ymmärrä vieläkään mikä merkitys nettiarvonnassa voitetuissa lipuissa oli, jos ne eivät kuitenkaan taanneet istumapaikkaa. Onni onnettomuudessa ja pääsimme seuraavana päivänä kuvauksiin. Koko uskomattoman Conan-episodin kirjoitin jo reissulla blogiini. Sen voi lukea tästä linkistä.

Warner Bros -studioiden portti nro 2 ohikulkumatkalla kuvattuna. Taustalla näkyy studioita (=stage).

Conan studioilla oli legoista ja kynistä tehdyt Conan-patsaat.

Tällaiset paidat ostettiin matkamuistoksi. Niskassa on teksti: "I was there. Stage 15 Warner Bros. Studios Burbank, Ca." (Minä olin siellä. Studio 15 Warner Bros-studiot, Burbank, Kalifornia.)

Tiistaina ennen oletettuja Conanin kuvauksia kävimme katsomassa muutaman Michael-jutun:

Seinämaalaus vuoden 2009 This Is It -tiedotustilaisuudesta sijaitsi jollain syrjäisellä parkkipaikalla. Ei enää mielikuvaa missä päin kaupunkia.

Seuraava kohde Shrine Auditorium ei ollut itselleni entuudestaan tuttu paikka, mutta sinne mennessä sain tietää, että sen sisällä kuvattiin vuonna 1984 se kohtalokas Pepsi-mainos, jonka yhteydessä Michaelin hiukset paloivat. Hurjannäköinen video, olen sen kerran tainnut katsoa. Jälkikäteen tutkimme tarkemmin Shrine Auditoriumin ja Michaelin yhteisiä vaiheita ja löytyihän sieltä vaikka millä mitalla tuttuja tilaisuuksia, joissa MJ on pällistellyt Shrinen lavalla. Mm. kännykkäni taustakuvassa on vuoden 1989 American Music Awardseissa palkittu hymyilevä MJ Shrine Auditoriossa. Aina oppii.

Siinä ulkopuolella pyörimme ja osa otti rakennuksesta kuvia. Piti vain pikaiselti käydä hetki pällistelemässä ja ajaa pois, kunnes yhtäkkiä ulkona palmuja karsimassa ollut herrasmies tuli luoksemme ja kyseli mistä olemme kotoisin. Vähän aikaa höpöttelimme niitä näitä, kunnes yhtäkkiä hän vinkkaa, että "tulkaa". Lähdemme vähän pöllämystyneenä häntä seuraamaan ja hän vie meidät auditorion sisälle. Ihastelemme siinä kattokruunuin koristeltua aulaa, kunnes mainitsemme, että olemme MJ-faneja ja olemme täällä, koska Michael on ollut täällä. Mies tiesi Pepsi-onnettomuudesta ja kysyi, että haluaisimmeko nähdä lavan? Mitä?! Joo, totta kai! Hän vie meidät pimeään saliin ja hetken pällistelemme lavaa epäuskoisina. Kyllä siinä taas Suomi-tytön suu venähti messingille, kun ajattelimme tätä tuuria: meidän piti vain kuvata rakennus ulkoa ja yhtäkkiä olemme täällä sisällä, samassa paikassa missä idolimme on aikoinaan ollut (useampaankin kertaan). Sitten mies kysyi sen ratkaisevan kysymyksen: "Haluatteko mennä lavalle?" TÄH!!? JOO!!

Shrine Auditoriumissa on järjestetty vuosien mittaan lukuisia palkintogaaloja Oscareista, MTV/American Music Awardseista Grammyihin, joita Michaelkin kahmi vuonna 1984 Shrinen lavalla ennätykselliset 8 kappaletta yhden illan aikana. Kävelimme backstagen läpi, jossa kaikki julkut ovat vuosien aikana hikoilleet, lavalle, johon oltiin juuri pystyttämässä BET Awardsien (mustien musapalkintogaala) lavasteita. Siellä sitten hetken aikaa suu ymmyrkäisenä ja epäuskoisena sulattelimme tätä asiaa. Omiin kuviini onkin jäänyt vallan hauska kahden kuvan sarja ihmisten aidoista reaktioista, kun epäuskoisina seisomme tuolla lavalla. :D Itse lavasta en saanut onnistuneita kuvia siinä hämäryydessä.

Kun ryhmäkuvat saimme napsittua, mies ehdotti vielä, että voisimme käydä ihastelemassa lavaa yläparvelta. Näkisimme samalla lähemmin keskellä kattoa olevan valtavan kattokruunun. Toki se meille sopi. Eikun tytöt hissiin ja yläkertaan. Mies kertoili meille faktoja paikasta mm. montako istumapaikkaa salissa oli (muistaakseni yli 6000) ja montako jaardia kangasta kattoon oli käytetty, mutta sitä lukemaa en muista. Paljon se kuitenkin oli. Alaspäin tullessamme hissi pysähtyi johonkin kerrokseen ja ovien auetessa hissiin tulossa ollut työntekijä totesi, ettei taida mahtua sekaan. Tosin hissin ovien sulkeutuessa hän hihkaisi meitä opastaneelle työntekijälle silmää vinkaten tämän olevan onnenpoika, kun sai olla näin monen naisen kanssa hississä yhtä aikaa. ;)

 Shrinen backstagea ja hulppea kattokruunu.

Shrinelta kiirehdimme Grammy-museoon, jossa kävimme katsastamassa sen Michael-tarjonnan puotia myöten. Sieltä kiireen vilkkaan sitten juoksimme Conanille, joka oli siis turhaa.

Kun Conan sitten tiistailta yllättäen peruuntui, hyppäsimme autoon ja lähdimme loppupäiväksi shoppailemaan. Olin aamulla katsonut Facebookin Maroon 5-ryhmästä olisiko sille päivälle tiedossa jotain erikoista, sillä oli Maroon 5:n neljännen studioalbumin, Overexposed, julkaisupäivä. Pojat olisivat seuraavana päivänä New Yorkissa levynjulkkareissa, mutta valitettavasti Losissa ei tapahtuisi mitään. Ihme ja kumma, olihan se bändin kotikaupunki. Tosin Targetissa (amerikkalainen kauppaketju) myytäisiin levyn erikoisversiota muutamalla extrabiisillä ja remixillä. Sinne siis levynostoon!! Tarttuipa matkalla mukaan muutama muukin M5 levy ja meinattiin melkein jopa samalla reissulla nähdä Targetiin esiintymään tullut Justin Bieber, mutta nähtiin vain lauma kiljuvia ja säntäileviä faneja.

Seuraava etappi oli Ed Hardy outlet Melrosen kaupunginosassa, johon lähes kaikilla oli kova hinku päästä shoppailemaan. Ja hyvät shoppailuapajat ne olikin. Nimittäin jo sinäänsä halvoista outlet-hinnoista oli vielä -40% lisäalennus ja siellähän meinasi naisilta lähteä homma ihan lapasesta. Hetken piti haahuilla ympäri kauppaa vain silkasta innostuksesta. Yritin olla ostamatta t-paitoja, sillä niitä minulla on kotona vino pino ja siinä tavoitteessa onnistuinkin, ihme kyllä (tosin pari paitaa piti vastentahtoisesti palauttaa hyllyyn alkuinnostuksen jälkeen). Mukaan lähti japanilaistyylinen juhlapaita, HUPPARI ja CAPRILÖKKÄRIT elikkäs lökäpöksyt eli oloasuhousut. Koko satsi maksoi yhteensä vaivaiset 80€, kun Suomesta ostettaessa (jos niitä kaikkia täältä edes saa) niistä olisi saanut maksaa varmaan satoja euroja ja nettikaupasta vielä hurjat toimituskulut päälle. Olisihan sieltä varmaan lisääkin vaatetta vielä löytynyt, mutta mitäpä sitä määräänsä enempää ostamaan. Yritin pitää järjen mukana ja ostaa vain sitä mitä tarvitsen... tai "tarvitsen ja tarvitsen", eiköhän tota kaapissa jo ole vaatetta riittämiin. ;) Myöhemmin löysin vielä eräästä kenkäoutletista ihanat Ed Hardyn KIILAPOHJAISET KORKKARIT, nekin todella kukkaroystävälliseen hintaan.

Illan viimeisenä Michael-nähtävyytenä oli Gardner Street Elementary School, ala-aste, jossa Michael kävi koulua nuorena hetken aikaa, kunnes hänestä tuli niin kuuluisa, että julkisessa koulussa käynti oli lopetettava. Vuoden 1989 lokakuussa koululle avattiin Michael Jackson Auditorium, jonka avajaisiin herra osallistui varsin hyvännäköisenä. ;)

Tässä taas muisteloita tällä kertaa. Matkaa on vielä 5 päivää jäljellä!