Haluan muutamin mukavin joululauluin toivottaa kaikille lukijoille ja ystäville oikein lämmintä ja ihanaa Joulua sekä iloista ja onnellisempaa Uutta Vuotta 2012!
Jackson 5 - Santa Claus Is Coming To Town
Elvis Presley - If Every Day Was Like Christmas
Rajaton - Ketun Joululaulu
23.12.2011
10.12.2011
Viikon fanitus: ekoilua osa 2
Pitänee täydentää aiempaa ekoilu-postaustani, jonka jälkeen pari epäselvyyttä on saanut selvyyden. Nimittäin mietin voiko lahjapaperia kierrättää paperinkeräykseen ja tässä vastaus.
Yhteishyvä-lehdessä oli juttu Lempäälän Pyrollin tehtaalla painettavista joululahjapapereista. Paperien painovärit ovat vesiliukoisia, mikä säästää luontoa ja Pyroll-paperi on kotimainen Avainlippu-tuote. Lehtijutussa mainitaan, että "avainmerkityn paperin voi lahjojen avaamisen jälkeen kierrättää paperinkeräyksessä. Yleinen ohje on, että joulupaperia ei kannata laittaa paperinkeräykseen, jos mukana on muovipohjaisia tai alumiinipohjaisia eli foilattuja papereita, klitteriä tai hilettä. Jos ei tiedä, mikä paperin alkuperä on, se kannattaa laittaa energiajätteeksi."
Muistakaamme Avainlippu-merkki, kun ostamme lahjapapereita!
Myös toinen mieltäni askarruttanut asia selvisi Pirkanmaan jätehuollon joka kotiin lähettämän "roskakalenterin" kautta. Eli ruskeat paperipussit, jauhopussit sekä paperikassit kuuluvat kartonkikeräykseen. Hyvä, case closed!
Unohdin mainita edellisessä postauksesta erään minulle tärkeän firman, jota kannatan.
Globe Hope
Yrityksen slogan kertoo tiivistetysti koko idean:
The world does not suffer from the lack of material but the lack of mind.
Eli maailmassa ei ole pulaa materiaalista, vain ideoista. Firma käyttää valmistusmateriaaleinaan mm. Ruotsin armeijan ylijäämä vaatteita, autojen turvavöitä, veneiden purjeita, mainosbannerikankaita ja kaikkea mahdollista vanhaa, ylijäämää ja muuten turhaa ja roskiin menevää materiaalia valmistaakseen näistä vaatteita ja käyttötavaroita kestävän kehityksen, ekologisuuden ja ympäristöystävällisyyden periaatteilla. Eli siis firma edustaa kaikkea sitä mitä pieni ekologistini sisälläni toivoo. Ei turhaan valmisteta uutta, vaan kierrätetään vanhaa ja tehdään siitä uusia kivoja asioita. Globe Hope on suunnitellut myös omia valikoimiaan Postille ja Yliopiston apteekille firmojen vanhoista työvaatteista. Globe Hope -tuotteet tunnistaa valkoisesta kangasmerkistä.
Mukanani on kulkenut jo jonkin aikaa Ruotsin armeijan sarkatakista valmistettu Kaarina-reppu, joka on ihanin reppu ikinä! Viime Helsingin reissulla (Maroon 5-konserttimatkalla) mukaani tarttui auton turvavöistä tehdyt Vilkkilä-heijastin ranteeseen ja Tirmula-vyö. Vyöstä ei jostain syystä ollut kuvaa firman sivuilla, joten tässä kuvia, kun vyö lähtee ensimmäistä kertaa kanssani ulos.
Samaisella reissulla yllätyksekseni löysin LUSH-kaupan keskustasta Citykäytävästä. Mukaan tarttui joululahjoja ja jotain itselleni. Ostin peitevoidetta 20g purkissa, hinta 13,95€. Kävin myöhemmin mielenkiinnosta Sokoksella katsastamassa valikoiman ja vastaavaa tuotetta löytyi hintaan 13,45€, mutta vain NELJÄN gramman purkissa. Joten Lushista sain 16 grammaa ylimääräistä samaan hintaan!! Ostin myös ihananmakuista huulienkuorintavoidetta. Tuote on pääasiassa sokeria ja luomujojobaöljyä, joten hoidon jälkeen sen voi lipaista suuhun ja maiskutella masukkaan. Makuja oli erilaisia, mutta tällä kertaa mukaan lähti karkkipurkan-makuinen lip scrub.
Suosittelen molempia firmoja kaikille! Sekä Globe Hope että LUSH-tuotteita voi ostaa nettikaupasta suoraan kotiovelle, jos kauppaa ei ole omalla paikkakunnallasi.
Yhteishyvä-lehdessä oli juttu Lempäälän Pyrollin tehtaalla painettavista joululahjapapereista. Paperien painovärit ovat vesiliukoisia, mikä säästää luontoa ja Pyroll-paperi on kotimainen Avainlippu-tuote. Lehtijutussa mainitaan, että "avainmerkityn paperin voi lahjojen avaamisen jälkeen kierrättää paperinkeräyksessä. Yleinen ohje on, että joulupaperia ei kannata laittaa paperinkeräykseen, jos mukana on muovipohjaisia tai alumiinipohjaisia eli foilattuja papereita, klitteriä tai hilettä. Jos ei tiedä, mikä paperin alkuperä on, se kannattaa laittaa energiajätteeksi."
Muistakaamme Avainlippu-merkki, kun ostamme lahjapapereita!
Myös toinen mieltäni askarruttanut asia selvisi Pirkanmaan jätehuollon joka kotiin lähettämän "roskakalenterin" kautta. Eli ruskeat paperipussit, jauhopussit sekä paperikassit kuuluvat kartonkikeräykseen. Hyvä, case closed!
Unohdin mainita edellisessä postauksesta erään minulle tärkeän firman, jota kannatan.
Globe Hope
Yrityksen slogan kertoo tiivistetysti koko idean:
The world does not suffer from the lack of material but the lack of mind.
Eli maailmassa ei ole pulaa materiaalista, vain ideoista. Firma käyttää valmistusmateriaaleinaan mm. Ruotsin armeijan ylijäämä vaatteita, autojen turvavöitä, veneiden purjeita, mainosbannerikankaita ja kaikkea mahdollista vanhaa, ylijäämää ja muuten turhaa ja roskiin menevää materiaalia valmistaakseen näistä vaatteita ja käyttötavaroita kestävän kehityksen, ekologisuuden ja ympäristöystävällisyyden periaatteilla. Eli siis firma edustaa kaikkea sitä mitä pieni ekologistini sisälläni toivoo. Ei turhaan valmisteta uutta, vaan kierrätetään vanhaa ja tehdään siitä uusia kivoja asioita. Globe Hope on suunnitellut myös omia valikoimiaan Postille ja Yliopiston apteekille firmojen vanhoista työvaatteista. Globe Hope -tuotteet tunnistaa valkoisesta kangasmerkistä.
Mukanani on kulkenut jo jonkin aikaa Ruotsin armeijan sarkatakista valmistettu Kaarina-reppu, joka on ihanin reppu ikinä! Viime Helsingin reissulla (Maroon 5-konserttimatkalla) mukaani tarttui auton turvavöistä tehdyt Vilkkilä-heijastin ranteeseen ja Tirmula-vyö. Vyöstä ei jostain syystä ollut kuvaa firman sivuilla, joten tässä kuvia, kun vyö lähtee ensimmäistä kertaa kanssani ulos.
Samaisella reissulla yllätyksekseni löysin LUSH-kaupan keskustasta Citykäytävästä. Mukaan tarttui joululahjoja ja jotain itselleni. Ostin peitevoidetta 20g purkissa, hinta 13,95€. Kävin myöhemmin mielenkiinnosta Sokoksella katsastamassa valikoiman ja vastaavaa tuotetta löytyi hintaan 13,45€, mutta vain NELJÄN gramman purkissa. Joten Lushista sain 16 grammaa ylimääräistä samaan hintaan!! Ostin myös ihananmakuista huulienkuorintavoidetta. Tuote on pääasiassa sokeria ja luomujojobaöljyä, joten hoidon jälkeen sen voi lipaista suuhun ja maiskutella masukkaan. Makuja oli erilaisia, mutta tällä kertaa mukaan lähti karkkipurkan-makuinen lip scrub.
Suosittelen molempia firmoja kaikille! Sekä Globe Hope että LUSH-tuotteita voi ostaa nettikaupasta suoraan kotiovelle, jos kauppaa ei ole omalla paikkakunnallasi.
2.12.2011
Konserttikokemuksia: Maroon 5
Kyseisestä bändistä olen tykännyt jo heidän ensimmäisestä hitistään, This Love, alkaen. Siitäkin tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Jo yhden vuosikymmenen ajan olen siis tiennyt bändin olemassa olon. Aina olen ostanut uuden ilmestyneen albumin automaattisesti, vaikka olisin kuullut siitä vain yhden biisin, enkä vielä kertaakaan ole joutunut pettymään. Tuntuu, että biisit vain paranevat albumi albumilta.Ensimmäisestä Suomen keikasta kuulin sattumalta viime talvena parturissa istuessani. Radio kuului hiljaa taustalla ja yhtäkkiä kuulin sieltä että "Maroon 5 tulee Suomeen". Muuta en oikein saanut selvää, mutta heti kotiin päästyäni googletin ja näinhän asia oli. Ostin liput 16.3.2011 Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävään konserttiin miesystävälleni ja minulle sekä kaverilleni.
Noh, tietenkin huonoa tuuria tässäkin ja keikka SIIRTYI, kun laulaja Adam sai pestin Amerikan Voice-ohjelmassa (sama mikä alkanee piakkoin täällä Suomessa). Keikkapaikka vaihtui Kaapelitehtaaksi ja päiväksi tuli 30.11. Alkoi melkein vuoden mittainen odotus.Odotukseni olivatkin korkealla, sillä Kaapelitehdas on pieni paikka, joten toivoin kovasti pääseväni eturiviin. Automaattisesti luulinkin sen olevan mahdollista, ajattelin ettei konserttipaikalle ole niin kamalaa tunkua. Luulin myös, että fanikunta olisi minun ikäistäni, vähän vanhempaa naikkosta, mutta luulin senkin väärin.
Mentiin oville vasta noin tuntia ennen niiden aukeamista ja jonoa oli jo pitkälle rakennuksen kulman taakse. Törkeästi jäätiin vain alkupäähän odottamaan, eikä kukaan jonottavista tuntunut huomaavan meidän temppua. Tai ainakaan eivät kehdanneet sanoa mitään. Jäi siihen kyllä muitakin meidän jälkeen, vaikka suurin osa suomalaisista kuuliaisesti asteli jonon hännille. Yllätyin myös fanikunnan nuoruudesta. Suurin osa oli parhaimmassa murrosiässään ja alaikäisiä, konsertti kun oli ikärajaton. Noh, siinä sitten teinien kanssa tapeltiin tiemme sisälle ensimmäisten joukossa, mutta valitettavasti aivan eturivipaikat kaiteen luona olivat jo menneet. Jouduimme tyytymään tuijotteluun lavalle parin ihmisen takaa.
Jo ennen keikan alkua ihmisten tunku ja paine alkoi syödä intoa. En tullut tänne tappelemaan paikastani vaan nauttimaan konsertin omalta paikaltani lavan läheisyydessä. Tunnelma tietysti vain tiivistyi mitä lähemmäs konsertin alkua päästiin ja paikastaan sai tapella oikeasti kyynärpäätaktiikalla.
Lämppärinä soitteli akustisesti kitaraa newyorkilainen Emily King, jonka letkeään musiikkiin tykästyttiin miesystäväni kanssa niin kovasti, että ostimme hänen Seven-albuminsa ja haimme siihen nimmarin konsertin jälkeen. Leppoisaa ja vaivatonta musaa, suosittelen!
Noh, kun kello löi iltayhdeksän (joka oli useimman paikan päällä olleen fanin nukkumaanmenoaika;) lavalle saapui Maroon 5 laulajanaan suloinen Adam Levine (muiden nimiä en sitten tiedäkään, eikä kiinnosta :D ). Ja voi että sitä kiljumista ja tungosta, koko massa liikkui lavalle päin, aivan kuin ne takimmaiset nyt olisivat päässeet yhtään sen lähemmäs. Olen kai liian vanha tuollaiseen, sillä en meinannut sietää sitä yhtään vaikka itsekin taisin vähän kiljahtaa. Verrattuna viime maaliskuiseen Boyzonen konserttiin, jossa fanikunta oli vanhempaa ja jokaisella oli oma numeroitu paikka jolla konsertin sai nauttia rauhassa, en meinannut millään päästä tunnelmaan, sillä vahdin koko ajan ympärillä olevia teinejä, jotteivät he vieneet paikkaani tai tunkeneet eteeni.
Aivan konsertin alussa, kun vielä näin esteettä lavalle, olen melko varma, että Adam bongasi myös minut ja hän katsoi minua pitkään. Niin hän teki myös muillekin, mutta hän teki sen myös minulle. Ja se ei ollut mikään nopea vilkaisu, vaan hetken hän keskittyi vain minuun, siitä olen aivan varma ja tästä luulosta ja muistosta pidän kiinni!
Kaikessa hulinassa tippui myös toisen korvan korvatulppa ja Adamin flirttaileva, kiusoitteleva ja keikistelevä lavaesiintyminen yllytti välillä teinit kiljumaan niin, että tulpaton korvani meinasi kuuroutua. Harmikseni huomasin, että äänentoisto ei ollut parhainta mahdollista näille paikoille, joten useimmiten kuulin vain takanani täysillä mukana laulavan teinin epävireisen laulun Adamin sulosointujen sijaan. Miksei ihmiset tajua, että mukana voi laulaa myös äänettömästi?! DAA!!!
Noh, välillä sain myös fiiliksestä kiinni ja nautin niistä hetkistä täysillä. Adamin ääni on jotain uskomatonta ja livenäkin (sen mitä kuulin) se oli uskomattoman puhdas ja tarkka. Harmi vain, että pääsin näihin fiiliksiin vain ajoittain kun unohdin teinien vahtaamisen. He kyllä fiilistelivät täysin mukana, itse en siihen valitettavasti koko konserttia pystynyt.
Lopuksi vielä muutama kuva, joita "hovikuvaajani", mukaan raahattu miesystäväni, otti keikan aikana kiitettävän paljon. Kiitos hänelle, niin sain vähän paremmin keskityttä keikkaan kuin jos vielä olisi siinä tungoksessa pitänyt kuvia ottaa. Odotan vain bändin uutta keikkaa ja fanikunnan vanhenemista, jotta saan rauhassa fiilistellä seuraavalla Suomen keikalla. Tai sitten on mentävä edellisenä päivänä jonottamaan ovelle jotta varmistaa eturivipaikan. Mutta kaiken tämän päälle on sanottava, ettei kaduta, että olin keikalla. Maroon 5 on mahtava bändi!! Yksi arjenhelpottaja lisää meikäläisen elämään.
Tuli joku aivopieru noita krediittejä kuviin merkitessä ja pistin copyright merkin sijaan sitten ÄT-merkin. Noh menee se noinkin :D
29.11.2011
Oikeus on tapahtunut
Nyt tuli tieto Michael Jacksonin lääkärin Conrad Murrayn tuomiosta. 4 vuotta vankeutta tahattomasta kuolemantuottamuksesta. Case closed!
Nyt on yksi vaihe tässäkin asiassa loppuunkäsitelty. Hyvä sinäänsä, sillä oikeudenkäyntien seuraaminen oli todella rankkaa henkisesti. Vaikken itse katsonut jokaista oikeudenkäyntipäivää livenä niin kuin monet ystäväni, luin vain kaverin kirjoittamia tiivistelmiä päivistä, niin silti tietoa tuli ihan liikaa. Tiedän nyt yksityiskohtaisesti mitä sinä päivänä tapahtui, mistä paikasta ja asennosta MJ löydettiin ja minkä näköisenä. Miten lääkäri töpeksi valehtelemalla, salailemalla ja todistusaineistoa peittelemällä. Lääkäri oli sydänlääkäri eikä erikoistunut anestesiaan, joten hänen unettomuushoitonsa Michaelille johtivat ihmisen kuolemaan, josta hän sai ansionsa mukaan. Viimeinen niitti oli alastonkuva ruumiinavauspöydällä makaavasta Michaelista (ennen operaatiota kuitenkin). Kenestäkään ihmisestä ei pitäisi olla liikkeellä sellasia kuvia. Todella ihmisarvoa alentavaa, surullista ja ahdistavaa katsottavaa. En halua nähdä sitä enää ikinä.
Ei tämä Michaelia tuo takaisin, mutta vihdoin hän on saanut oikeutta, vaikka se tapahtui vähän liian myöhään.
Lopuksi haluan hehkuttaa: huomenna suuntaan kohti Helsinkiä ja Kaapelitehdasta Maroon 5 -keikalle!! Järkytyksekseni huomasin, että bändin ensimmäisestä hitistä This Love, jonka myötä bändiin ihastuin, tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. KYMMENEN VUOTTA! Olen siis tykännyt kyseisestä bändistä yhden vuosikymmenen ajan. Ei siis ihme, että olen näin innoissani tulevasta keikasta. Myös tilan pienuus ja intiimiys vaikuttavat kutkuttavasti, sillä en ole ikinä nähnyt ketään superjulkkista niin läheltä kuin nyt tulen bändin näkemään. En ehkä selviä keikasta täysissä järissäni, mutta ainakin minusta tulee sitten onnellinen hullu. ;) Lisää keikasta myöhemmin keikkakokemuksien muodossa.
IIIIIIIIK! :D
Nyt on yksi vaihe tässäkin asiassa loppuunkäsitelty. Hyvä sinäänsä, sillä oikeudenkäyntien seuraaminen oli todella rankkaa henkisesti. Vaikken itse katsonut jokaista oikeudenkäyntipäivää livenä niin kuin monet ystäväni, luin vain kaverin kirjoittamia tiivistelmiä päivistä, niin silti tietoa tuli ihan liikaa. Tiedän nyt yksityiskohtaisesti mitä sinä päivänä tapahtui, mistä paikasta ja asennosta MJ löydettiin ja minkä näköisenä. Miten lääkäri töpeksi valehtelemalla, salailemalla ja todistusaineistoa peittelemällä. Lääkäri oli sydänlääkäri eikä erikoistunut anestesiaan, joten hänen unettomuushoitonsa Michaelille johtivat ihmisen kuolemaan, josta hän sai ansionsa mukaan. Viimeinen niitti oli alastonkuva ruumiinavauspöydällä makaavasta Michaelista (ennen operaatiota kuitenkin). Kenestäkään ihmisestä ei pitäisi olla liikkeellä sellasia kuvia. Todella ihmisarvoa alentavaa, surullista ja ahdistavaa katsottavaa. En halua nähdä sitä enää ikinä.
Ei tämä Michaelia tuo takaisin, mutta vihdoin hän on saanut oikeutta, vaikka se tapahtui vähän liian myöhään.
Lopuksi haluan hehkuttaa: huomenna suuntaan kohti Helsinkiä ja Kaapelitehdasta Maroon 5 -keikalle!! Järkytyksekseni huomasin, että bändin ensimmäisestä hitistä This Love, jonka myötä bändiin ihastuin, tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. KYMMENEN VUOTTA! Olen siis tykännyt kyseisestä bändistä yhden vuosikymmenen ajan. Ei siis ihme, että olen näin innoissani tulevasta keikasta. Myös tilan pienuus ja intiimiys vaikuttavat kutkuttavasti, sillä en ole ikinä nähnyt ketään superjulkkista niin läheltä kuin nyt tulen bändin näkemään. En ehkä selviä keikasta täysissä järissäni, mutta ainakin minusta tulee sitten onnellinen hullu. ;) Lisää keikasta myöhemmin keikkakokemuksien muodossa.
IIIIIIIIK! :D
17.11.2011
Viikon fanitus: ekoilu
Ilmastonmuutos. Tsunamit. Maanjäristykset. You name it. Pelottavia asioita, mutta ainoa mihin noista vain me ihmiset voimme vaikuttaa on ilmastonmuutos.
En ole mikään vannoutunut ekologisti, mutta yritän ajatella miten elän ja olen, jotten omalta osaltani olisi roskaamassa ja tuhoamassa kallisarvoista planeettaamme, jotta se säilyisi lapsillemme ja lastenlapsillemme. Onhan idolini sentään Michael Jackson, joka monilla lauluillaan on muistuttanut meitä maailman huonosta tilasta ja muutoksesta, jonka pitää tapahtua: Earth Song, Heal The World, We Are The World. (Jälleen hieno ja ovela tapa luiskauttaa Michael tähänKIN postaukseen;)
En ota liikaa paineita ekoilusta, en kuitenkaan halua siitä itselleni stressiä ja murhetta, vaan opettelen vaikka yhden uuden asian kuussa. Ja pienistä teoista on jokaisen aloitettava. Tässä muutama tapa joilla itse yritän maailmaa parantaa, ehkäpä niistä joistain voisi tulla osa sinunkin arkipäivääsi, jos ne eivät sitä jo ole. Ja uusia ekovinkkejä otan mielelläni vastaan, niitä saa kirjoittaa kommentteihin. :)
1. Kierrättäminen
Tätä olen tietysti harrastanut jo useamman vuoden, mutta Turussa asuessani kämppäkaveri opasti minua lisää, mm. foliopaperiset jugurttipurkkien ja voirasioiden kannet voi huuhtoa ja kierrättää. Nyt viime aikoina olen myös alkanut tyhjentää aerosolipurkit, jotta ne voi heittää metallin joukkoon. Purkkia vain pitää muistaa painaa tyhjäksi vielä monta minuuttia sen jälkeen, kun suhina lakkaa, jotta se tyhjenee aivan täysin.
Välillä paperin kierrätyksen kanssa on ongelmia, sillä en ole löytänyt selkeitä ohjeita. Epäselvyyksiä siis on: ruskeat paperipussit pitää siis lajitella pahviin? Paperi- ja pahvikeräykseen ei saa laittaa postimerkkiä pienempiä palasia? Miesystävälleni taas olen yrittänyt teroittaa, että kuittipaperi EI KUULU paperinkeräysastiaan ja rahaa nostaessa kuittia ei tarvitse edes ottaa, saldon näkee ruudultakin.
2. Kirpputorit
Ostan harvoin kaupasta uusia vaatteita. Ja silloinkin kun ostan, sydämessäni tuntuu pieni pistos. Miksi menin tuhlaamaan rahaani uuteen paitaan, kun kirpparilta olisin voinut jälleen löytää hyväkuntoisen, käytetyn vaatteen ja vielä halvemmalla?! Kirpputoreilta on löytynyt myös jatkoa levy/lp-kokoelmiin sekä ihan merkkiastioita. Tällä hetkellä meidän astiakaappia täyttää mm. 12 kappaletta Iittalan pieniä, sinisiä Kartio-laseja, joista yli puolet on hommattu hyväkuntoisina pilkkahintaan kirpputoreilta. Ja miksei sitä voisi ostaa syntymäpäivä/joululahjoja kirpparilta? Miksi aina pitäisi ostaa jotain uutta, jos käytettyä ja hyväkuntoista löytyy muutenkin? Vai onko se vaan yleisesti kiellettyä?
3. Ole hyvä -tuotteet
Tampereella ainakin Ruohonjuuri ja Punnitse&Säästä -kaupat myyvät ekologisia, luonnonmukaisia ja biohajoavia puhdistusaineita: shamppoita, hiusten hoitoaineita, astian-, käsien- ja pyykinpesuaineita ym. Ja mikä kätevintä, niitä saa ostettua omiin valmiisiin astioihin: voit viedä vanhan tyhjän pullon (jossa mielellään lukee tilavuus kyljessä), täyttää sen itse ja maksaa litrahinnan mukaisesti, eikä aina tarvitse ostaa uutta muovista pakkausta kaupasta. Tottakai nämä tuotteet maksavat hiukan enemmän. Jos ostat kaupasta tavallisen parin euron pumppupullon käsisaippuaa ja menet sen Ole hyvä- tai muulla vastaavalla tuotteella (Sonett, Ecover ym.) täyttämään, niin hinta pompsahtaa kaksinkertaiseksi. Toisaalta saippuaa ei osteta joka päivä ja ehkä sitä tulee käytettyä vähän säästäväisemmin kun tietää, että se maksaa. Saippuan kanssakaan kun ei tarvitse lotrata, vaan pieni tippa riittää käsienpesuun.
4. Lush
Ensikosketuksen kyseiseen kauppaan olen saanut Lontoon reissuillani. Tämä Victorian juna-asemalla sijaitseva saippuakauppa on kuin suoraan Jali ja suklaatehdas -elokuvasta. Liike on täynnä herkullisen näköisiä, kauniita tuotteita ja jokainen käsintehty saippua tuoksuu kuin unelma. Liike myy siis palasaippuoiden lisäksi muitakin kauneudenhoitotuotteita. Ulkosuomalainen ystäväni kaukana Uudessa-Seelannissa on tällä hetkellä töissä Lushissa ja hänen kauttaan olenkin tutustunut kyseiseen ketjuun enemmän. Tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita, ovat luonnonmukaisia ja reilua kauppaa eikä niitä ole testattu eläimillä. Jokin aika sitten valikoimaan tuli uusia "toothy tabs"-hammastahnatabletteja, joita itsekin olen nyt kokeillut. Tabletit tulevat pienessä pahvirasiassa (jonka voi kierrättää käytön jälkeen, toisin kuin muovisen hammastahnatuubin!!), niitä pureskellaan hetki suussa ja sitten eikun harjaamaan. Ja TOIMII! Tietysti 40 kappaleen paketille kertyy hintaa enemmän kuin sille muoviselle hammastahnatuubille, mutta voihan niitä käyttää vaikka joka toinen kuukausi, näin muovisten tuubien ostaminen vähenee kuitenkin. Lush-myymälöitä on Suomessa 3: Lahdessa, Espoossa ja Helsingissä, mutta nettikauppa tuo tuotteet jokaisen kotiovelle.
Joulukin on tulossa, joten pari vinkkiä ekoilevaan jouluun:
1. Tämän idean olen varastanut ystävältäni Piilosilmukalta, kaikki kunnia siitä hänelle. Joulukortteja on kiva saada, mutta miksei niihin käytettävät rahat voisi laittaa hyväntekeväisyyteen? Itse aina ajattelen, että "pitäisi antaa rahaa jollekin järjestölle", mutta harvoin sen teen. Tänä vuonna sovittiin miesystäväni kanssa, että laitetaan vielä viimeisen kerran kortit menemään joissa kerromme tulevien vuosien suunnitelmista. Joulutoivotuksia kun pystyy nykyään laittamaan niin helposti virtuaalisesti vaikkapa "veispuukissa" tai tekstiviestitse.
2. Jälleen eräs myytti johon en ole saanut selkeää vastausta: kaupasta ostettuja lahjapapereita ei saa laittaa paperinkeräykseen? Itse olen jo parina vuonna paketoinut lahjat sanomalehtien sivuihin. Itsessään jo tekstiä tai kuvia sisältävät sivut ovat kauniita, mutta niitä voi koristella vaikka vanhoilla kiiltokuvilla, tarroilla tai sujauttaa paketointinarun alle joku vanha joulukortti, vaikka lahjansaajan edellisvuonna lähettämä kortti sinulle! Paketointinaruksi kelpaa myös villalanka, paperinaru tai vaikka vhs- ja c-kasettien mustat nauhat, näin nekin pääsevät vielä kerran hyötykäyttöön ennen roskikseen joutumista.
En ole mikään vannoutunut ekologisti, mutta yritän ajatella miten elän ja olen, jotten omalta osaltani olisi roskaamassa ja tuhoamassa kallisarvoista planeettaamme, jotta se säilyisi lapsillemme ja lastenlapsillemme. Onhan idolini sentään Michael Jackson, joka monilla lauluillaan on muistuttanut meitä maailman huonosta tilasta ja muutoksesta, jonka pitää tapahtua: Earth Song, Heal The World, We Are The World. (Jälleen hieno ja ovela tapa luiskauttaa Michael tähänKIN postaukseen;)
En ota liikaa paineita ekoilusta, en kuitenkaan halua siitä itselleni stressiä ja murhetta, vaan opettelen vaikka yhden uuden asian kuussa. Ja pienistä teoista on jokaisen aloitettava. Tässä muutama tapa joilla itse yritän maailmaa parantaa, ehkäpä niistä joistain voisi tulla osa sinunkin arkipäivääsi, jos ne eivät sitä jo ole. Ja uusia ekovinkkejä otan mielelläni vastaan, niitä saa kirjoittaa kommentteihin. :)
1. Kierrättäminen
Tätä olen tietysti harrastanut jo useamman vuoden, mutta Turussa asuessani kämppäkaveri opasti minua lisää, mm. foliopaperiset jugurttipurkkien ja voirasioiden kannet voi huuhtoa ja kierrättää. Nyt viime aikoina olen myös alkanut tyhjentää aerosolipurkit, jotta ne voi heittää metallin joukkoon. Purkkia vain pitää muistaa painaa tyhjäksi vielä monta minuuttia sen jälkeen, kun suhina lakkaa, jotta se tyhjenee aivan täysin.
Välillä paperin kierrätyksen kanssa on ongelmia, sillä en ole löytänyt selkeitä ohjeita. Epäselvyyksiä siis on: ruskeat paperipussit pitää siis lajitella pahviin? Paperi- ja pahvikeräykseen ei saa laittaa postimerkkiä pienempiä palasia? Miesystävälleni taas olen yrittänyt teroittaa, että kuittipaperi EI KUULU paperinkeräysastiaan ja rahaa nostaessa kuittia ei tarvitse edes ottaa, saldon näkee ruudultakin.
2. Kirpputorit
Ostan harvoin kaupasta uusia vaatteita. Ja silloinkin kun ostan, sydämessäni tuntuu pieni pistos. Miksi menin tuhlaamaan rahaani uuteen paitaan, kun kirpparilta olisin voinut jälleen löytää hyväkuntoisen, käytetyn vaatteen ja vielä halvemmalla?! Kirpputoreilta on löytynyt myös jatkoa levy/lp-kokoelmiin sekä ihan merkkiastioita. Tällä hetkellä meidän astiakaappia täyttää mm. 12 kappaletta Iittalan pieniä, sinisiä Kartio-laseja, joista yli puolet on hommattu hyväkuntoisina pilkkahintaan kirpputoreilta. Ja miksei sitä voisi ostaa syntymäpäivä/joululahjoja kirpparilta? Miksi aina pitäisi ostaa jotain uutta, jos käytettyä ja hyväkuntoista löytyy muutenkin? Vai onko se vaan yleisesti kiellettyä?
3. Ole hyvä -tuotteet
Tampereella ainakin Ruohonjuuri ja Punnitse&Säästä -kaupat myyvät ekologisia, luonnonmukaisia ja biohajoavia puhdistusaineita: shamppoita, hiusten hoitoaineita, astian-, käsien- ja pyykinpesuaineita ym. Ja mikä kätevintä, niitä saa ostettua omiin valmiisiin astioihin: voit viedä vanhan tyhjän pullon (jossa mielellään lukee tilavuus kyljessä), täyttää sen itse ja maksaa litrahinnan mukaisesti, eikä aina tarvitse ostaa uutta muovista pakkausta kaupasta. Tottakai nämä tuotteet maksavat hiukan enemmän. Jos ostat kaupasta tavallisen parin euron pumppupullon käsisaippuaa ja menet sen Ole hyvä- tai muulla vastaavalla tuotteella (Sonett, Ecover ym.) täyttämään, niin hinta pompsahtaa kaksinkertaiseksi. Toisaalta saippuaa ei osteta joka päivä ja ehkä sitä tulee käytettyä vähän säästäväisemmin kun tietää, että se maksaa. Saippuan kanssakaan kun ei tarvitse lotrata, vaan pieni tippa riittää käsienpesuun.
4. Lush
Ensikosketuksen kyseiseen kauppaan olen saanut Lontoon reissuillani. Tämä Victorian juna-asemalla sijaitseva saippuakauppa on kuin suoraan Jali ja suklaatehdas -elokuvasta. Liike on täynnä herkullisen näköisiä, kauniita tuotteita ja jokainen käsintehty saippua tuoksuu kuin unelma. Liike myy siis palasaippuoiden lisäksi muitakin kauneudenhoitotuotteita. Ulkosuomalainen ystäväni kaukana Uudessa-Seelannissa on tällä hetkellä töissä Lushissa ja hänen kauttaan olenkin tutustunut kyseiseen ketjuun enemmän. Tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita, ovat luonnonmukaisia ja reilua kauppaa eikä niitä ole testattu eläimillä. Jokin aika sitten valikoimaan tuli uusia "toothy tabs"-hammastahnatabletteja, joita itsekin olen nyt kokeillut. Tabletit tulevat pienessä pahvirasiassa (jonka voi kierrättää käytön jälkeen, toisin kuin muovisen hammastahnatuubin!!), niitä pureskellaan hetki suussa ja sitten eikun harjaamaan. Ja TOIMII! Tietysti 40 kappaleen paketille kertyy hintaa enemmän kuin sille muoviselle hammastahnatuubille, mutta voihan niitä käyttää vaikka joka toinen kuukausi, näin muovisten tuubien ostaminen vähenee kuitenkin. Lush-myymälöitä on Suomessa 3: Lahdessa, Espoossa ja Helsingissä, mutta nettikauppa tuo tuotteet jokaisen kotiovelle.
Joulukin on tulossa, joten pari vinkkiä ekoilevaan jouluun:
1. Tämän idean olen varastanut ystävältäni Piilosilmukalta, kaikki kunnia siitä hänelle. Joulukortteja on kiva saada, mutta miksei niihin käytettävät rahat voisi laittaa hyväntekeväisyyteen? Itse aina ajattelen, että "pitäisi antaa rahaa jollekin järjestölle", mutta harvoin sen teen. Tänä vuonna sovittiin miesystäväni kanssa, että laitetaan vielä viimeisen kerran kortit menemään joissa kerromme tulevien vuosien suunnitelmista. Joulutoivotuksia kun pystyy nykyään laittamaan niin helposti virtuaalisesti vaikkapa "veispuukissa" tai tekstiviestitse.
2. Jälleen eräs myytti johon en ole saanut selkeää vastausta: kaupasta ostettuja lahjapapereita ei saa laittaa paperinkeräykseen? Itse olen jo parina vuonna paketoinut lahjat sanomalehtien sivuihin. Itsessään jo tekstiä tai kuvia sisältävät sivut ovat kauniita, mutta niitä voi koristella vaikka vanhoilla kiiltokuvilla, tarroilla tai sujauttaa paketointinarun alle joku vanha joulukortti, vaikka lahjansaajan edellisvuonna lähettämä kortti sinulle! Paketointinaruksi kelpaa myös villalanka, paperinaru tai vaikka vhs- ja c-kasettien mustat nauhat, näin nekin pääsevät vielä kerran hyötykäyttöön ennen roskikseen joutumista.
31.10.2011
'Cause this is thrilleeer, thriller night...
Thrill The World (TTW) on maailmanlaajuinen tanssitapahtuma, jonka ideana on, että eri puolilla maailmaa samalla kellonlyömällä ihmiset tanssivat Michael Jacksonin 14-minuuttisen Thriller-musavideon pohjalta kappaleen 6-minuuttiseen albumiversioon sovelletun tanssin. Oliko liian epäselvästi sanottu? Yksinkertaisesti siis tanssivat MJn Thrillerin. :)
Koreografiassa on paljon vaikutteita musavideon tanssista, mutta TTW-tanssissa koreografia kestää koko biisin ajan, musavideossa tanssitaan vain muutama minuutti kappaleen loppupuolella. Tanssin jokainen osallistuja opettelee itse youtubessa olevilla opetusvideoilla, joita on yhteensä 40. Tapahtuma on tarkoitettu kaiken ikäisille ja ideana on levittää tanssin ilosanomaa: tanssi on mahdollista kaikille! Tarkoituksena on myös saada toteutettua samanaikaisen joukkotanssin maailmanennätys.
Suomessa TTW on järjestetty nyt 3 kertaa, joista kerron seuraavaksi tarkemmin.
25.10.2009 olin itsekin ekaa kertaa mukana tanssimassa Helsingin Rautatientorilla. Jotta maailmalla pystyttäisiin tanssimaan samanaikaisesti, niin tietysti kellonaika vaihtelee eri mantereilla, osalla se on päivällä, osalla illalla ja osalla yöllä. Ja pienenpieni Suomi oli tuossa joukossa, joka sai tanssia niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin klo 03:30. Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ei vais, mutta kylmää oli ja vähän vettä ripsi, mutta se ei zombeja haitannut. Oma lookkini vuoden 2009 TTWssä oli tällainen.
Mustikkakeitto toimi hyvänä tekoverenä jo silloin kuten seuraavanakin vuonna. Yleisöäkin oli kyseisestä vuorokaudenajasta huolimatta saapunut paikalle mukavasti tanssia katsomaan. Itse tanssin lähimpänä kameraa tuossa vaaleanpunaisessa paidassa ja valkoisessa viitassa.
24.10.2010 Thrilleriä tanssittiin kahdessa kaupungissa: Hesassa jälleen Rautatientorilla ja Tampereella Keskustorilla. Tanssiaika oli edellisvuotta hiukan inhimillisempi klo 02. Yleisöä oli ainakin Tampereelle kerääntynyt uskomattoman paljon, ehkäpä moni palaili juuri tuolloin baarista. Olin myös itse mukana järjestämässä tapahtumaa ja täytyy sanoa, että tanssin jälkeen tunteet purkautuivat liikutuksen lisäksi silkasta ilosta ja stressiväsymyksestä. Viime vuonna zombeja tanssi yhteensä 13 042 kuudella eri mantereella ja 23 eri maassa. Uutta maailmanennätystä ei siis tehty, mutta täällä pikkuruisessa Suomessa tehtiin uusi Suomen ennätys: 37 tanssijaa Helsingissä ja 72 Tampereella eli yhteensä 109!
Edellisvuoteen verrattuna TTW erosi hieman, sillä nyt oli kaksi "thrill timea", jotta epäinhimilliset, keskellä yötä tanssittavat ajat eivät vähentäisi osallistumista. Mutta Suomessa emme halunneet kuitenkaan tanssia keskellä kirkasta syyspäivää, vaan valitsimme yö. Ensimmäisessä tanssiajassa oli maailmanlaajuisesti mukana 7944 tanssijaa ja toisessa 5098, johon Suomi myös kuului.
Viime vuonna meihin Tampereen TTWin järjestäjiin otettiin yhteyttä Otavan suunnalta ja pyydettiin lähettämään kuvia tapahtumasta myöhemmin ilmestyvään Mitä Missä Milloin Junior 2012 -kirjaan. Kirjakaupassa kirjaan jo törmäsinkin ja yhdellä sivulla komeilee ISO kuva osasta järjestäjäporukasta ja pieni maininta TTWstä!! JEI!! Pitää myöhemmin hommata kirja itselleen muistoksi, kunhan hinta vähän laskee. Pääsimme siis historian kirjoihin tällä tapahtumalla! :)
Tänä vuonna TTW järjestettiin 29.10. klo 17 Helsingin Rautatientorilla. Odotin kovasti pääseväni tanssimaan tänäkin vuonna, olihan tästä muodostunut jo yksi vuoden kohokohdista, mutta valitettavasti jo elokuusta alkanut kipuilu vei voimat ja jouduin jäämään kotiin. Harmitus oli hirmuisen suuri, en päässyt tekemään rakastamaani asiaa eli tanssimaan enkä näkisi rakkaita MJ-ystäviäni. Minulla oli myös suunnitelmissa vaihtaa tänä vuonna vaatetusta ja idean sainkin musiikkivideon ihmissusi-Michaelista.
"Köyhän miehen" ihmissusinaamarin ostin Punanaamiosta ja kädet tuunasin kirpparilta löytyneistä muovisista halloween-sormista ja Lindexistä nappasin mukaan karvaiset hanskat, jotka joutuivat heti kotona saksien ja liiman käsittelyyn. Punanaamiosta kävin vielä erikseen hakemassa "partakreppiä" eli tekoparran/viiksien tekoon tarkoitettua karvaa, jolla karvoitin käsiäni vielä enemmän. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.
Eli ensi vuonna on pakko päästä mukaan tanssimaan ja käyttämään tänä vuonna tuunaamani asuste, ettei tarvitse tyytyä vain miesystävän pelotteluun kotona. *Vincent Price naurua*
Tässäpä vielä video tämän vuoden tanssista. Mukana oli 55 zombieta.
Tähän loppuun vielä google-kuvahaun kautta löytämiäni hauskoja kuvia sen oikean Thrillerin kuvauksista.
Koreografiassa on paljon vaikutteita musavideon tanssista, mutta TTW-tanssissa koreografia kestää koko biisin ajan, musavideossa tanssitaan vain muutama minuutti kappaleen loppupuolella. Tanssin jokainen osallistuja opettelee itse youtubessa olevilla opetusvideoilla, joita on yhteensä 40. Tapahtuma on tarkoitettu kaiken ikäisille ja ideana on levittää tanssin ilosanomaa: tanssi on mahdollista kaikille! Tarkoituksena on myös saada toteutettua samanaikaisen joukkotanssin maailmanennätys.
Suomessa TTW on järjestetty nyt 3 kertaa, joista kerron seuraavaksi tarkemmin.
25.10.2009 olin itsekin ekaa kertaa mukana tanssimassa Helsingin Rautatientorilla. Jotta maailmalla pystyttäisiin tanssimaan samanaikaisesti, niin tietysti kellonaika vaihtelee eri mantereilla, osalla se on päivällä, osalla illalla ja osalla yöllä. Ja pienenpieni Suomi oli tuossa joukossa, joka sai tanssia niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin klo 03:30. Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ei vais, mutta kylmää oli ja vähän vettä ripsi, mutta se ei zombeja haitannut. Oma lookkini vuoden 2009 TTWssä oli tällainen.
Mustikkakeitto toimi hyvänä tekoverenä jo silloin kuten seuraavanakin vuonna. Yleisöäkin oli kyseisestä vuorokaudenajasta huolimatta saapunut paikalle mukavasti tanssia katsomaan. Itse tanssin lähimpänä kameraa tuossa vaaleanpunaisessa paidassa ja valkoisessa viitassa.
Videota on aina yhtä mahtavaa katsoa, kun tanssi alkaa ja koko zombie-kööri lähtee marssimaan, iho nousee kananlihalle ja silmät kostuvat, on se vaan hienon näköistä, ihan mielettömän upeaa! Ja tanssin tuoma ilo näkyy loppureaktiossa! :D
En voinut tanssin jälkeen muuta kuin itkeä. Niin hyvältä tuntui tanssia Michaelin kunniaksi 90 muun ihmisen kanssa. Olihan MJn kuolemasta vasta muutama kuukausi, joten lehtitoimittajalle "miltä tuntui kun Michael kuoli?" -kysymykseen vastaamisesta ei tullut liikutukselta mitään. TTW tanssittiin vuonna 2009 yhteensä 32 eri maassa kaikkiaan 23 923 ihmisen voimin ja uusi maailmanennätys oli saavutettu! HYVÄ ZOMBIET!24.10.2010 Thrilleriä tanssittiin kahdessa kaupungissa: Hesassa jälleen Rautatientorilla ja Tampereella Keskustorilla. Tanssiaika oli edellisvuotta hiukan inhimillisempi klo 02. Yleisöä oli ainakin Tampereelle kerääntynyt uskomattoman paljon, ehkäpä moni palaili juuri tuolloin baarista. Olin myös itse mukana järjestämässä tapahtumaa ja täytyy sanoa, että tanssin jälkeen tunteet purkautuivat liikutuksen lisäksi silkasta ilosta ja stressiväsymyksestä. Viime vuonna zombeja tanssi yhteensä 13 042 kuudella eri mantereella ja 23 eri maassa. Uutta maailmanennätystä ei siis tehty, mutta täällä pikkuruisessa Suomessa tehtiin uusi Suomen ennätys: 37 tanssijaa Helsingissä ja 72 Tampereella eli yhteensä 109!
Edellisvuoteen verrattuna TTW erosi hieman, sillä nyt oli kaksi "thrill timea", jotta epäinhimilliset, keskellä yötä tanssittavat ajat eivät vähentäisi osallistumista. Mutta Suomessa emme halunneet kuitenkaan tanssia keskellä kirkasta syyspäivää, vaan valitsimme yö. Ensimmäisessä tanssiajassa oli maailmanlaajuisesti mukana 7944 tanssijaa ja toisessa 5098, johon Suomi myös kuului.
Ihanaa kun yleisökin on niin mukana ja nauttii, "noniin nyt se alkaa!" ja "cool" -kommentit saa väkisinkin hymyn nousemaan huulille ja vähän ehkä ylpeyden tunnettakin se tuo :)
Tanssin videossa eturivissä ja asusteeni oli samanlainen kuin edellisvuonna, tosin enemmän raadeltuna ja verestettynä. Myös zombieni kuolintapa oli erilainen, olin tänä vuonna tullut ammutuksi ohimoon. Videolla näkyy hyvin hämähäkinseittiviittani, jonka ystäväni Villilanka minulle pyynnöstäni neuloi seittikynsikkäiden kanssa jo edellisvuoden TTWiin. Hänelle iso kiitos siitä viitasta, se näyttää erittäin hyvältä tanssiessa!
Viime vuonna meihin Tampereen TTWin järjestäjiin otettiin yhteyttä Otavan suunnalta ja pyydettiin lähettämään kuvia tapahtumasta myöhemmin ilmestyvään Mitä Missä Milloin Junior 2012 -kirjaan. Kirjakaupassa kirjaan jo törmäsinkin ja yhdellä sivulla komeilee ISO kuva osasta järjestäjäporukasta ja pieni maininta TTWstä!! JEI!! Pitää myöhemmin hommata kirja itselleen muistoksi, kunhan hinta vähän laskee. Pääsimme siis historian kirjoihin tällä tapahtumalla! :)Tänä vuonna TTW järjestettiin 29.10. klo 17 Helsingin Rautatientorilla. Odotin kovasti pääseväni tanssimaan tänäkin vuonna, olihan tästä muodostunut jo yksi vuoden kohokohdista, mutta valitettavasti jo elokuusta alkanut kipuilu vei voimat ja jouduin jäämään kotiin. Harmitus oli hirmuisen suuri, en päässyt tekemään rakastamaani asiaa eli tanssimaan enkä näkisi rakkaita MJ-ystäviäni. Minulla oli myös suunnitelmissa vaihtaa tänä vuonna vaatetusta ja idean sainkin musiikkivideon ihmissusi-Michaelista.
"Köyhän miehen" ihmissusinaamarin ostin Punanaamiosta ja kädet tuunasin kirpparilta löytyneistä muovisista halloween-sormista ja Lindexistä nappasin mukaan karvaiset hanskat, jotka joutuivat heti kotona saksien ja liiman käsittelyyn. Punanaamiosta kävin vielä erikseen hakemassa "partakreppiä" eli tekoparran/viiksien tekoon tarkoitettua karvaa, jolla karvoitin käsiäni vielä enemmän. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.
Eli ensi vuonna on pakko päästä mukaan tanssimaan ja käyttämään tänä vuonna tuunaamani asuste, ettei tarvitse tyytyä vain miesystävän pelotteluun kotona. *Vincent Price naurua*Tässäpä vielä video tämän vuoden tanssista. Mukana oli 55 zombieta.
Tähän loppuun vielä google-kuvahaun kautta löytämiäni hauskoja kuvia sen oikean Thrillerin kuvauksista.
Hassuttelua vastanäyttelijä Ola Rayn kanssa.
Käsipuoli ihmissusi ja ohjaaja John Landis.
Meikin poistaminen voi olla kivuliasta.
Meikin poistaminen voi olla kivuliasta.
Vielä loppuun julma tuijotus. MJ on itse "Making of Thriller" -dokkarissa kertonut noiden koko silmän piilolinssien olleen tuskallinen kokemus. No varmasti. Itse voisin myös haluta ensi vuoden TTWiin tuollaiset kissansilmät (tosin vain iiriksen peittävät), mutten tiedä voiko niitä käyttää tavallisten piilolinssien päällä?
KARMAISEVAA HALLOWEENIÄ KAIKILLE!!
KARMAISEVAA HALLOWEENIÄ KAIKILLE!!
28.9.2011
Raskasta...
Michaelin kuolemasta syytetyn Conrad Murrayn oikeudenkäynnit alkoivat tällä viikolla. Nyt olen jo nähnyt kuvan kuolleesta Michaelista ja kuullut jonkun ääninäytteen (jonka uskottavuutta vahvasti epäilen tai sitten aivot ovat asettuneet vahvalle puolustusmoodille) jossa MJ sopertaa hyvin epäselvästi lääkkeiden vaikutuksen alaisena jotain This Is It -keikoista. Kuulostaa ihan isältään...
Juuri kun koin pikku hiljaa pääseväni voiton puolelle, tulee tämä ja repii rikki kaikki haavat. Itse en ole edes tiiviisti seurannut oikeudenkäyntejä enkä nähnyt yhtäkään videota oikeudenkäyntisalista (sitä kun voisi tälläkin hetkellä seurata livenä netistä), mutta silti olen ihan palasina. Se kaikki tulee taas mieleen, liian tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja liialla lisäinformaatiolla.
Juuri kun koin pikku hiljaa pääseväni voiton puolelle, tulee tämä ja repii rikki kaikki haavat. Itse en ole edes tiiviisti seurannut oikeudenkäyntejä enkä nähnyt yhtäkään videota oikeudenkäyntisalista (sitä kun voisi tälläkin hetkellä seurata livenä netistä), mutta silti olen ihan palasina. Se kaikki tulee taas mieleen, liian tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja liialla lisäinformaatiolla.
23.9.2011
Viikon fanitus: Tim Minchin
Google-kuvahakuTänään on perjantai! Ah tuo ihana perjantai! Ja perjantain kunniaksi onkin luvassa vähän viikonlopun kevennystä.
Jokunen viikko sitten Conanin musiikkivieraana oli Tim Minchin (Timothy David Minchin). Wikipedia kertoo, että kaveri on syntyperin australialainen koomikko, näyttelijä ja muusikko. Tällä hetkellä hän asuu Lontoossa vaimon ja kahden lapsen kanssa. Tim soittaa itse pianoa ja laulaa, mutta esitykset ovat stand-up henkisiä. Laulut ovat humoristisia, mutta ammattitaidolla tehtyjä. Kaikki tietää Kummelin? Vähän samalla tyylillä, eli sanoma on huvittava, mutta melodia uskottava, ja Tim mielestäni hallitsee katu-uskottavuuden säveltäjänä hivenen jopa Kummelin poikia paremmin (joilta joskus melodiatkin tuntuu menevän huumorin puolelle).
Kaveri tykkää esiintyä paljain jaloin, sillä se "tuntuu mukavalta". Vahva silmämeikki taas korostaa hänen hassunhauskoja kasvojen ilmeitään, jotta yleisö näkisi ne paremmin, kädet kun ovat kiinni pianon koskettimilla, eikä siksi voi ilmaista itseään eleillä.
Conanin jaksossa Tim esitti Ginger-laulun eli Taboo, jolle nauroin vedet silmissä (suomennoskin oli osattu kääntää hyvin). Sen jälkeen olen etsinyt Timin esityksiä Youtubesta eivätkä ne ole vielä tuottaneet pettymystä. Minusta tuli siis fani. Tässäpä muutama hassun punapään kappale teillekin tutustuttavaksi!
Hauskaa viikonloppua kaikille!
Taboo
Inflatable You
Rock And Roll Nerd
14.9.2011
Viikon fanitus: Burt Bacharach
Google-kuvahakuOlen ollut useamman päivän flunssaisena ja kipeänä kotona potemassa ja kaikki hereilläoloaikani olen kuunnellut musiikkia radiosta tai levyltä. Päätinpä aloittaa postaussarjan nimeltä "Viikon fanitus", jossa käsittelen aina jotain kovasti juuri sillä hetkellä mielessäni pyörivää asiaa.
Monet varmaan tietävätkin säveltäjän nimeltä Burt Bacharach, mutta itse tutustuin häneen vasta viime maaliskuussa. Lontoon O2-areenalla Boyzone-konserttia odotellessani skreeneillä mainostettiin Ronan Keatingin uutta soololevyä "When Ronan Met Burt", joka sisältää Ronanin tulkintoja Burtin kauniista klassikoista. Ostin levyn ja hämmästyin miten paljon tuttuja, kauniita balladeja levy sisältää; balladeja joista olen pitänyt jo kauan tietämättä, että nämä kaikki ovat saaneet alkunsa yhden ainoan miehen kynästä! Tutustuin enemmän Bacharachin tuotantoon ja oli vain todettava, että uskomaton säveltäjä!
Jos Wikipedia ei valehtele niin tänä vuonna 83 vuotta täyttänyt herrasmies on vastuussa 70:stä Yhdysvaltojen Top 40 -listalle nousseen kappaleen säveltämisestä, Briteissä vastaava määrä on 52 kappaletta. Hän on myös esiintynyt omana itsenään jokaisessa Austin Powers -elokuvassa. Pitääpä joskus katsoa elokuvat sillä silmällä! Klassikoitaan hän on säveltäny mm. Aretha Franklinille, Tom Jonesille, Dionne Warwickille ja Dusty Springfieldille.
Tässä muutamia lempi-Bacharachejani teille tänään. Ihanaa päivää!
Any Day Now, esittäjä Elvis Presley
Arthur's Theme, esittäjä Ronan Keating
Walk On By, esittäjä Dionne Warwick
Raindrops Keep Falling On My Head, esittäjä B.J. Thomas. Näin omin silmin herran itsensä esittävän kyseisen kappaleen vuonna 2007 Amerikan matkallani Memphisissä.
I Say A Little Prayer, esittäjä Aretha Franklin
Vielä kerta kiellon päälle Ronania ku se on niin ihana! Kappale I'll Never Fall In Love Again
Lisää Burt-klassikoita listattuna enkunkielisillä Wikipedia-sivuilla.
7.9.2011
Konserttikokemuksia: Boyzone
Google-kuvahakuTutustuin bändiin lapsuudenystäväni isosiskon kautta, jolta lainailin Boyzone vhs-kasetteja. Faniutensa hiivuttuaan hän antoi minulle vanhoja julisteitaan ja ostin häneltä muutaman cd-levyn. Olen aina tykännyt kauniista melodioista ja ehkäpä juuri ihanat balladit tekivät minuun vaikutuksen. Ja pakkohan se on myöntää, että myös ulkomusiikilliset asiat, kuten poikien hyvä ulkonäkö, tekivät vaikutuksen teini-tyttöön. ;) Lempi-Boyzini ovat
Keith Duffy ja Ronan Keating.
Google-kuvahaku
Oli alkuvuosi 2009, kun erään kerran Anttilan Top-Ten osastolla huomasin "Back Again - No Matter What" konsertti-dvdn. "Mitäh?! Onko Boyzone tehnyt comebackin!?!?!" Kyseisessä konsertissa pojat olivat esittäneet MJ-potpurin, joten dvd lähti heti mukaan uuden kokoelmalevyn kanssa, mikä sisälsi pari uutta biisiä. Googlasin kotona ja niinhän se oli, että 2009 pojat lähtivät uudelle Better-kiertueelle. Olin opiskelija tuolloin ja rahaa ei todellakaan ollut liikaa, joten panin mietintämyssyyn mihin päin Eurooppaa lähtisin poikia katsomaan seuraavana kesänä. Mutta samaan aikaan suurin idolini, Michael Jackson, ilmoitti comebackistaan ja se syrjäytti kaiken muun. Otin opintolainan ja käytin kaikki rahani tuleviin This Is It -keikkoihin. Noh, kaikki tietää miten siinä kävi. Huonosti. MJ menehtyi 25.6. Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, myös Boyzonen toinen pääsolisti, Stephen Gately kuoli lomamatkallaan 10.10.2009.Aha. Eli siis näinkö nyt sitten kaiken piti mennä? Suoraan sanottuna päin persettä. Ensin en nähnyt Michaelia ja sitten en näe Boyzonea, sekin kuume kun oli ehtinyt jo palata takaisin. Ajattelin, ettei pojat ikinä enää palaisi lavoille, kun yksi kantava voima heidän bändistään puuttuisi. MUTTA...
Maaliskuussa 2010 pojat julkaisivat uuden levynsä, Brother ja samannimisen kiertueensa, joka starttaisi helmikuussa 2011. Mutta ostaisinko lipun "vajaan bändin keikalle"? Eihän Boyzone eikä vanhat hitit kuulostaisi samalta ilman Steota. MJ:n kuolema vei voimia eikä minulla ollut energiaa keskittyä muihin artisteihin. Onneksi hyvä MJ-ystäväni puhui minut ympäri ja tajusin, että hei, nythän näistä pitää nauttia mitä vielä on jäljellä. Kiitos hänen (tiedät kuka olet;) ostin lipun 8.3.2011 Lontoon O2-areenan keikalle ja alkoi vuoden mittainen odotus.
Odotus vaan ei aluksi ollut helppoa. Michaelin keikka olisi ollut samassa paikassa, O2-areenalla. Boyzonen keikalle sain lipun osioon A1, riville R = 17, mikä oli vain 7 riviä taaempana kuin MJ:n keikalla. Ahdisti: "Mitä jos murrun konserttipaikalla, enkä pystykään nauttimaan Boyzonesta, kun menetetty MJ-keikka tulee mieleeni?" Jossain vaiheessa kuitenkin aloin kuunnella enemmän Boyzonen musaa ja virittäytymään tunnelmaan. Uusimman Brother-albumin kappaleet alkoivat tuntua jo rakkailta ja odotin keikkaa kovasti.
Lähdin Lontooseen vanhojen ystävieni kanssa. Ai että minua jännitti keikkapäivänä! En meinannut aamulla saada mitään syötyä, mutta keikka olisi vasta illalla ja minun piti jaksaa koko päivä keskittyä johonkin muuhun. Kävimme Victoria & Albert -museossa ja sieltä suunnistin konserttipaikalle... aivan liian aikaisin. Halusin nimittäin olla hyvissä ajoin ovella jonottamassa, jos olisi kamalat ruuhkat. Tapoin aikaa O2:sen kylmässä eteishallissa (kattona vain pelkkä "pressu") parisen tuntia ennen ovien aukaisua. Onneksi paikan päällä myytiin Boyzone-huppareita, joten sain lisää lämmikettä päälleni. Ostin myös topin ja konserttikirjasen.
Olin ekaa kertaa isolla stadion keikalla ja fiilis oli korkealla ja vähän liikuttunutkin. Mutta miten pieni virtsarakkoni kestäisi näin monta tuntia? Odotellessa kuitenkin uskalsin juoda pienen kokiksen ja vielä ennen ovien avautumista ehdin käväistä vessassa. Ja VIHDOIN kello löi 18:30 ja ovet avautuivat. Olin ensimmäisten joukossa, sillä fiksuimmat tajusivat tulla vasta myöhemmin. Sain viedä mukaani sisälle pienen Suomen lipun, joka piti kuitenkin irrottaa puisesta varrestaan.
Kun pääsin omalle paikalleni, suuni loksahti auki. NÄINKÖ LÄHELLÄ OLEN LAVAA?! Rivillä 17 ja näin lähellä! Laskin seitsemän riviä eteenpäin ja ajattelin: "tuossa olisin istunut Michaelin keikalla, hui miten lähellä." Se oli ainut ajatus minkä soin asialle, mutten murtunut. Selvisin ajatuksesta hienosti ja siitä ylpeänä, jännittyneenä ja hymy huulilla jäin odottamaan keikkaa. Ja minä odotin ja odotin...
Lämppäri aloitti puoli kahdeksalta. Barbarellas. Aivan kamalaa ja teennäistä musiikkia eikä naiset mielestäni osanneet laulaa. Olivat jotain entisiä tanssijoita, olisi ehkä kannattanut pysyä leipätyössään. He kuitenkin ottivat kuvia yleisöstä, joita julkaisivat Facebook-profiilissaan. Parissa niistä näyn minäkin lippuni kanssa.
Heikosti näkyy pienestä kuvasta, mutta siellä minä olen!Kun Barbarellas lopetti, sydämeni alkoi jyskyttää. Nyt ne tulee! Niin, seuraava lämppäri. "MITÄH?!?" Paikalle asteli Wonderland, jonka hitin, Need You Now, olen kuullut Suomenkin radiokanavilla. Joo, ei siinä mitään, näillä jopa oli ihan hyvää musaa, vähän niiku Englannin Tiktak, mutta "hei KAMOON, pojat vois kohta päästää lavalle!". Sitä paitsi minulla alkoi olla jo orastava vessahätä, miten pärjäisin?! En uskaltanut lähteä kesken esityksen vessaan, kun en tiennyt oliko siellä jonoa ja mitä jos pojat tulisivatkin kohta lavalle ja sitten en näkisi alkua ja APUA?! Ja esitys kesti ja kesti...
Kun toinen bändi VIHDOIN lopetti, heitti sydämeni taas kärrinpyörää, NYT SE TAPAHTUISI! Ja RÄPS: halliin syttyi valot. "WHAAAAT?!" Menin kysymään työntekijältä, mistä nyt oli kyse, milloin pojat tulisivat ja sain vastaukseksi, että "ehkä parinkymmenen minuutin päästä". VASTA?! Äkkiä keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin vauhdilla kohti wc-tiloja... kymmenien, ehkä satojen muidenkin naisten kanssa yhtä aikaa. VOI EI! Täällä menisi ikä ja terveys (ja kuivat housut), enkä ehtisi ajoissa paikalleni!! Onneksi eräs ystävällinen työntekijä osoitti minulle vapaana olevaan inva-vessaa ja siellä ehdin käydä nopeasti ja palasin juoksu jalkaa paikalleni. Huoh, ehdinpäs!!
Kello löi 20.50, kun halli pimeni. NYT, NYT! Taisin alkaa välittömästi itkeä. Ensimmäisen kappaleen intro alkoi soida ja yhtäkkiä pimeydestä kuului Ronanin suloinen ääni. Sininet valot heijastuivat vuorotellen korkealle poikiin ja mustan kankaan läpi näin heidän hahmonsa. Siniset valot syttyivät ja nyt näin kaikki pojat yhtäaikaa. Kun kertosäkeistö alkoi, kangas tippui alas ja lavalle rävähti valot. SIINÄ HE OLIVAT! Lauloivat korkeiden tolppien päässä niin kauniisti ja harmoonisesti yhteen ja livenä!
Video ei ole Lontoon keikalta, mutta aloitus on ihan samanlainen. Ai, että tulee kylmät väreet.
Muistan vain itkeneeni kolmen ensimmäisen kappaleen ajan. En pystynyt edes kunnolla laulamaan mukana tai kiljumaan, kyyneleet vain valuivat pitkin poskiani. Olin mykistynyt, tapahtuuko tämä oikeasti, minulle, kaiken sen jälkeen mitä olen menettänyt? En ollut uskoa, että nämä pojat, joita olen pikkutyttönä fanittanut kovasti olisivat nyt tässä, elävinä silmieni edessä. VIHDOIN!
Pojat lauloivat alussa vain uusia Brother-levyn kappaleita, jotka vieläkin levyltä kuullessa tuovat mieleen muistoja konsertista, kutsun niitä "in-your-face-fläsäreiksi", sillä kokemus keikasta tulee niin vahvana mieleen, että lamaannun ja liikutun. Toisena kappaleena pojat lauloivat "Love Is A Hurricane" ja tämän kappaleenhan Keith lauloi minulle, vain minulle. ;)
Butterflies I want to keep, I try to laugh but I just weep, something about you gets me so deep inside. I want to spend tonight just looking in your eyes, I feel like a millionaire but I don't have a dime...
Stepheniä muisteltiin ja hän lauloi mukana levyltä.
(Aikaisemmin löysin youtubesta videon kyseisestä tilanteesta, joka oli kuvattu aivan minun takaa, minunkin takaraivo näkyy siinä, mutten löytänyt sitä enää.)
Aivan loppupuolella sydämeni suli, kun Keith juoksi lavan vasemmalla puolella olevalle "invaosastolle" ja kävi suukottelemassa kaikki pyörätuolissa istuvat naiset. Muistan varmasti aina erään vanhemman rouvan ilmeen, hän oli NIIN onnellisen näköinen vielä keikkapaikalta poistuessaankin. Tietysti kateudesta vihreinä piti vähän puida asiaa vieressä olevan naisen kanssa, mutta oikeasti olen vain iloinen pusun saaneiden puolesta. Ihana herrasmies tuo Keith!
Liian pian keikka oli ohi ja pojat lähtivät lavalta. O2-areenalle syttyi valot. Oliko se nyt siinä? Nytkö minun pitää vain lähteä pois? Haikeana, mutta onnellisena astelin muiden mukana ulos areenalta. Mietin kyllä hetken missä päin backstage olisi ja riittäisikö lompakossani oleva 15 puntaa lahjomaan jonkun työntekijän viemään minut sinne. En kuitenkaan tyypilliseen ujoon tapaani uskaltanut yrittää mitään, vaan kävelin massan mukana ulos ja alas metrotunneliin.
Tulen muistamaan tuon naistenpäivän ikuisesti. Harmi vain, ettei ihmisaivoja ole rakennettu muistamaan kaikkea mahdollista elokuvan lailla, sillä muistot konsertista alkavat hiipua. Muistan pätkiä sieltä täältä, mutta haluaisin muistaa tietysti koko keikan. Se tosin voi olla mahdollista, jos joulukuussa julkaistaan Brother-kiertueen dvd. Huhujen mukaan se olisi kuvattu juurikin O2-areenalla, MINUN keikallani! Jään odottamaan dvd:tä peukut pystyssä, sillä olisi ihanaa jos voisin milloin vain palata muistoissani taakse päin elämäni ensimmäiselle Boyzone-keikalle.
5.9.2011
Musiikki on elämäni eliksiiri
Ensimmäisen postaus. Jännää. Olen harjoitellut tätä ystäväni Michael Jackson -blogin kautta silloin tällöin sinne postauksia avuksi kirjoitellen, mutta nyt päätin aloittaa oman blogin. Tarve kirjoittamiseen kumpusi, kun tajusin, miten paljon hienoja asioita viime aikoina elämässäni nimenomaan fanituksen saralla on tapahtunut, eikä minulle aina riitä, että hehkutan asioita Facebook-päivityksissäni, etenkään kun käytössä on rajallinen määrä merkkejä, jotka eivät syvällisempään paatokseen riitä. Näin voin purkaa tuntojani ja lukijat voivat halutessaan lukea fiiliksistäni milloin heille sopii. Kätevää!
Tulen kirjoittamaan blogiini säännöllisen epäsäännöllisesti eri aiheista, mutta pääasiassa postaukseni koskevat elämäntapaani, fanitusta. Fanitan lähinnä muusikoita, artisteja ja bändejä; kaksi suurinta, Michael Jackson (tuttavallisemmin MJ) ja Elvis nyt mainitakseni. Maailma on TÄYNNÄ hyvää musaa. Levyhyllystäni löytyy musiikkia laajalla skaalalla, mutta on joitain genrejä joihin en koe tarvetta tutustua. Ja musiikkihan kuunnellaan levyiltä (cd tai lp), eikä bittinä nettiavaruudesta. ;)
Musiikki on elämäni eliksiiri. Sen ääressä rentoudun ja liikun, itken ja nauran, tanssin ja laulan, käsittelen tunteita ja viihdyn. Musiikki on minulle... noh, musiikkia korville. :D Parasta mitä maailmassa tiedän olevan. Piste. Muusikot (kuten kaikki muutkin esittävän taiteen ammattilaiset) ovat miesystäväni sanoin "arjen helpottajia" ja niitä he toden totta ovat. Harmillista vain, että yleensä julkisuuden henkilöinä he joutuvat kokemaan epäoikeudenmukaisuutta; mitään ei voi tehdä ilman, että media puuttuu asiaan, yleensä asioita liioitellen tai vääristellen. Onhan toki luotettaviakin lähteitä, mutta valitettavasti jokainen julkisuuden henkilö joutuu joskus pyyhkimään lokaa niskastaan ja turhaan.
Jotkut näistä arjen helpottajista sitten ovat tehneet musiikkia niin hyvin, että arvostan heitä suuresti eli fanitan. Wikipedia kertoo fanittamisesta näin: "Fani (engl. fan) on henkilö, joka ihailee tai arvostaa jotain ilmiötä, henkilöä, joukkuetta, tyylilajia tai kulttuurin aluetta voimakkuudella, joka ylittää tavanomaisen arvostuksen." Hyvin sanottu.
Usein olen huomannut itseni ja muiden fani-tuttavieni kohdalla, että faniutta pidetään "outona harrastuksena". Urheilu, lukeminen ja käsityöt ymmärretään mielestäni paremmin kuin fanitus. Monesti olen huomannut, että 20+ ikäisten fanitusta pidetään oudompana kuin teini-ikäisten ja jos vanhempi fanittaa, niin "vois kasvaa aikuiseksi". Sitä vaan en ymmärrä miksi joillakin on tarve arvostella toisen fanitusta tai fanituksen kohdetta tai vähätellä toisen murheita, etenkin jos ne liittyvät fanitukseen. Tätäkin valitettavasti olen joutunut kohtaamaan. Kaippa niiden kommenttien pitäisi antaa valua korvasta ulos kuin vesi hanhen selästä, mutta en voi kieltää, etteivätkö ne sattuisi. Tätä postausta miettiessäni tuli mieleen Jonnan kappale "Tyytyväinen", siinä on muutamia tähänkin aiheeseen sopivia lyriikoita.
Olen saanut elämääni paljon uusia ystäviä, ihania kokemuksia, miesystävän ja suuria tunteita ihan vain sen takia, että fanitan. En voisi kuvitella elämääni ilman fanitusta ja joskus harmittelen ihmisten puolesta, ketkä eivät saa samoja hienoja kokemuksia ja tunteita elämäänsä vaikkapa musiikin kautta, niin kuin itse saan.
Elämäni suurin suru ja pettymys liittyy myös fanitukseen. Michael Jacksonin kuolema. Se on asia, jonka voi täysin ymmärtää vain toinen fani. Elämäni suurin unelma pikkutytöstä asti oli nähdä MJ livenä konsertissa. Olin ostanut Lontoon This Is It -konserttiin kahdet liput, mutta idolini kuoli parisen viikkoa ennen keikkojen alkua. Suru ja pettymys oli valtava. Asia on yhä edelleen mielessäni päivittäin ja itken aina silloin tällöin, nykyään tosin jo harvemmin, silloin vain kun aktiivisesti asiaa ajattelen. MJ:n kuoleman jälkeen koin, että nyt minun pitää alkaa nauttia niistä artisteista mitä on vielä jäljellä. Kun en voinut kokea suurinta unelmaani, yritän saada edes osan siitä tunteesta muiden artistien kautta (vaikka sitä samaista tunnetta ei voikaan kukaan koskaan korvata). Näistä suurista tunteista tulen kertomaan blogissani.
Vuosi 2009 oli tähän astisen elämäni kurjin vuosi (Michaelin kuoleman lisäksi sinä vuonna piti erota hyvistä ystävistäni, kun opiskeluelämäni päättyi ja perheessäni koettiin surua), mutta vuosi 2011 näyttäisi olevan tähän astisen elämäni paras vuosi. Olen nähnyt lapsuudenidolini Boyzone-bändin, Michaelin siskon Janetin ja rockabillylegenda Brian Setzerin konsertit samana vuonna ja yksi herkku on vielä tulossa: Maroon 5! Näiden mahtavien konserttikokemusten kautta tunnen eläväni täysillä, mutta niistä jatkossa enemmän.
Kiitos, että jaksoit lukea loppuun asti!
Tulen kirjoittamaan blogiini säännöllisen epäsäännöllisesti eri aiheista, mutta pääasiassa postaukseni koskevat elämäntapaani, fanitusta. Fanitan lähinnä muusikoita, artisteja ja bändejä; kaksi suurinta, Michael Jackson (tuttavallisemmin MJ) ja Elvis nyt mainitakseni. Maailma on TÄYNNÄ hyvää musaa. Levyhyllystäni löytyy musiikkia laajalla skaalalla, mutta on joitain genrejä joihin en koe tarvetta tutustua. Ja musiikkihan kuunnellaan levyiltä (cd tai lp), eikä bittinä nettiavaruudesta. ;)
Musiikki on elämäni eliksiiri. Sen ääressä rentoudun ja liikun, itken ja nauran, tanssin ja laulan, käsittelen tunteita ja viihdyn. Musiikki on minulle... noh, musiikkia korville. :D Parasta mitä maailmassa tiedän olevan. Piste. Muusikot (kuten kaikki muutkin esittävän taiteen ammattilaiset) ovat miesystäväni sanoin "arjen helpottajia" ja niitä he toden totta ovat. Harmillista vain, että yleensä julkisuuden henkilöinä he joutuvat kokemaan epäoikeudenmukaisuutta; mitään ei voi tehdä ilman, että media puuttuu asiaan, yleensä asioita liioitellen tai vääristellen. Onhan toki luotettaviakin lähteitä, mutta valitettavasti jokainen julkisuuden henkilö joutuu joskus pyyhkimään lokaa niskastaan ja turhaan.
Jotkut näistä arjen helpottajista sitten ovat tehneet musiikkia niin hyvin, että arvostan heitä suuresti eli fanitan. Wikipedia kertoo fanittamisesta näin: "Fani (engl. fan) on henkilö, joka ihailee tai arvostaa jotain ilmiötä, henkilöä, joukkuetta, tyylilajia tai kulttuurin aluetta voimakkuudella, joka ylittää tavanomaisen arvostuksen." Hyvin sanottu.
Usein olen huomannut itseni ja muiden fani-tuttavieni kohdalla, että faniutta pidetään "outona harrastuksena". Urheilu, lukeminen ja käsityöt ymmärretään mielestäni paremmin kuin fanitus. Monesti olen huomannut, että 20+ ikäisten fanitusta pidetään oudompana kuin teini-ikäisten ja jos vanhempi fanittaa, niin "vois kasvaa aikuiseksi". Sitä vaan en ymmärrä miksi joillakin on tarve arvostella toisen fanitusta tai fanituksen kohdetta tai vähätellä toisen murheita, etenkin jos ne liittyvät fanitukseen. Tätäkin valitettavasti olen joutunut kohtaamaan. Kaippa niiden kommenttien pitäisi antaa valua korvasta ulos kuin vesi hanhen selästä, mutta en voi kieltää, etteivätkö ne sattuisi. Tätä postausta miettiessäni tuli mieleen Jonnan kappale "Tyytyväinen", siinä on muutamia tähänkin aiheeseen sopivia lyriikoita.
"Jos ei kunnolla tunne ihmisiä, ei niitä välttämättä aina täysin ymmärrä. -- Jos jotain häiritsee, menis ensin itseen ja huolehtis omista asioista, vaik kahdehtiskin toista. Kaikki lähtee itsestä, sua ei voi mikään estää, jos joku ei sua kestä älä anna suutas pestä, täytyy olla realistinen, muttei pessimistinen, tiedän mitä haluun mitä en, tavoite on olla tyytyväinen."
Olen saanut elämääni paljon uusia ystäviä, ihania kokemuksia, miesystävän ja suuria tunteita ihan vain sen takia, että fanitan. En voisi kuvitella elämääni ilman fanitusta ja joskus harmittelen ihmisten puolesta, ketkä eivät saa samoja hienoja kokemuksia ja tunteita elämäänsä vaikkapa musiikin kautta, niin kuin itse saan.
Elämäni suurin suru ja pettymys liittyy myös fanitukseen. Michael Jacksonin kuolema. Se on asia, jonka voi täysin ymmärtää vain toinen fani. Elämäni suurin unelma pikkutytöstä asti oli nähdä MJ livenä konsertissa. Olin ostanut Lontoon This Is It -konserttiin kahdet liput, mutta idolini kuoli parisen viikkoa ennen keikkojen alkua. Suru ja pettymys oli valtava. Asia on yhä edelleen mielessäni päivittäin ja itken aina silloin tällöin, nykyään tosin jo harvemmin, silloin vain kun aktiivisesti asiaa ajattelen. MJ:n kuoleman jälkeen koin, että nyt minun pitää alkaa nauttia niistä artisteista mitä on vielä jäljellä. Kun en voinut kokea suurinta unelmaani, yritän saada edes osan siitä tunteesta muiden artistien kautta (vaikka sitä samaista tunnetta ei voikaan kukaan koskaan korvata). Näistä suurista tunteista tulen kertomaan blogissani.
Vuosi 2009 oli tähän astisen elämäni kurjin vuosi (Michaelin kuoleman lisäksi sinä vuonna piti erota hyvistä ystävistäni, kun opiskeluelämäni päättyi ja perheessäni koettiin surua), mutta vuosi 2011 näyttäisi olevan tähän astisen elämäni paras vuosi. Olen nähnyt lapsuudenidolini Boyzone-bändin, Michaelin siskon Janetin ja rockabillylegenda Brian Setzerin konsertit samana vuonna ja yksi herkku on vielä tulossa: Maroon 5! Näiden mahtavien konserttikokemusten kautta tunnen eläväni täysillä, mutta niistä jatkossa enemmän.
Kiitos, että jaksoit lukea loppuun asti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)