Matkamuistoja Losista, osa 4

Ensimmäisenä täytyy pahoitella, sillä huijasin teitä viimeeksi. Ei matkaa ole enää viittä päivää jäljellä, vaan kolme. Kirjoitan tähän osaan Disneyland-päivästämme, ja viimeisen osan kirjoitan kahdesta viimeisestä päivästä, jolloin vierailimme Neverlandissa ja Michaelin haudalla. 

Torstaina 28.6. oli Disneyland-päivä, jonka kovin juttu meille oli tietysti Captain EO esitettynä alkuperäisessä teatterissaan. Kuka ei vielä tiedä mikä Captain ja mikä EO, kertoo Wikipedia lyhyesti myös suomeksi mistä on kyse. Osa meidän porukasta, itseni mukaan lukien, oli nähnyt sen jo Pariisissa vuonna 2010 filmin palattua Disneyland-puistoihin. Ja nyt oli viimeiset hetken nähdä se, sillä EO on poistumassa Disneylandeista jälleen. Liian pian tosin, vaikka ymmärrän ettei se ole viimeisintä teknologiaa eikä sen takia ehkä vetoa ihmisiin nykypäivänä, mutta onhan se sentään ensimmäinen Disneyn 3- tai itseasiassa 4D-leffa (penkit liikkuvat ja vettä roiskuu naamalle) ja onhan pääosissa sentään Michael Jackson! Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Michael-faneina oli tietysti käytävä lentelemässä Peter Pan-laitteessa, joka jumitti ikävästi juuri ennen meidän menoa ja saatiin hetki jonotella, onneksi varjossa kuitenkin, sillä päivä oli jälleen kirkas ja paahteinen. Onneksi mittari kesti kuitenkin koko matkan ajan inhimillisissä lukemissa, max. kolmenkympin hujakoilla, mutta jo itse toisena matkapäivänä olkapääni poltettuani ei tehnyt mieli polttaa itseään enempää. Aurinko kun paahtaa noilla leveyspiireillä vähän ankarammin, kuin meillä Suomessa.

Alimmaisessa kuvassa taustalla näkyvä kivi, pätkä siltaa ja seuraavan kuvan suihkulähde liittyvät myös Michaeliin. Alla on video Disneylandin 25-vuotisjuhlista, joissa Michael laulaa Wish Upon A Starin tuon kiven päällä ja hengailee muutenkin näissä linnan läheisissä maisemissa.

 Suihkulähde vilahtaa Michaelin selän takaa, kun hän kävelee pois päin sillalta.

Toinen Michaelin lempilaite oli nimeltään It's a small world, johon osa porukasta meni, mutta itse jäin kaverin kanssa seuraamaan juuri alkanutta Disney-paraatia. 

Paraatissa nähtiin mm. Ariel, prinsessoja sekä Peter Pan, Kapteeni Koukku ja Helinä Keiju.

Vierailin Los Angelesin Disneylandissa ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun olimme matkalla Elvis-fanien kanssa. Silloin uutena laitteena oli juuri avattu Nemoa etsimässä sukellusveneseikkailu. Sen halusin mennä nyt katsastamaan, koska jonot olivat viisi vuotta sitten aivan järkyttävän pitkät upouuteen laitteeseen enkä silloin ehtinyt aikataulutuksen takia jonotella. Nemo oli kyllä tämän viiden vuoden odottamisen arvoinen kokemus. Sen enempää en ala laitteita kuvailemaan, sanon vain, että käykää hyvät ihmiset edes kerran elämässä Kalifornian Disneylandissa!

Olimme ostaneet yhden päivän lipun kahteen puistoon, koska muutamaa viikkoa aikaisemmin viereinen Disney California Adventure Park oli jälleen auennut pitkien kunnostustöiden jälkeen. Siellä oli muutama hurjempi laite, johon itse nössönä en uskaltanut lähteä (mm. Tower of Terror ja House of Horror). Adventure Parkin laitteet ja paraati olivat pääasiassa Disney-Pixar -leffojen hahmoista. Vaikka hengailimme aamusta iltaan Disneyn alueella, ei se todellakaan riittänyt kahdessa puistossa vierailuun. Tänne pitää tulla joskus vielä kerran uudestaan paremmalla ajalla. 2007 emme edes käyneet Adventure Parkin puolella, joten niin paljon jäi näkemättä tälläkin reissulla. Ehkä seuraavalla kerralla pitää varata molempiin puistoihin kokonainen päivä aikaa.

Adventure Parkin pääkatu. Jatkuuko se loputtomiin vai onko kyseessä optinen harha?

Hahmoja Pixar-paraatista. Alla muutamia lempihahmojani Ötökän elämää -elokuvasta: Heimlich, Flik ja murkkuja sekä "oksa jolla silmämunat".  

Adventure Parkin puolella vierailu varmistui heti, kun sieltä löytyi yksi maailman parhaimmista huvipuistolaitteista: Ariel's Undersea Adventure. Meitä oli joukossa ainakin kaksi erittäin kovan luokan Ariel-fania, joten sinne oli päästävä!

Pieni merenneito tarina lyhykäisyydessään oli uskomaton kokemus! Aivan kuin olisi itse ollut elokuvassa mukana: hahmot liikkuivat niin sulavasti ja näyttivät aidoilta Ariel-elokuvan hahmoilta. Tässä video, jossa alkuperäisen Arielin ja Ursulan ääninäyttelijät kommentoivat laitetta. 

Eihän tuota laitetta päässyt itkemättä läpi sitten millään. Eikä se kyllä jättänyt muitakaan kylmiksi. Itselleni Ariel - Pieni merenneito on se tärkein Disney-elokuva, jonka vhs on tullut pienenä katsottua puhki asti. Jo silloin lapsena se tarina kosketti kovasti ja Arielin suuri päätös rakkauden tai perheen välillä tuntui jo pienenä liian vaikealta ja ahdistavalta. Suuren suuri pettymys oli huomata, että vuoden 1998 uusintapainos Arielista oli pilattu uusilla ääniraidoilla: laulu- ja vuorosanat sekä melkein kaikki ääninäyttelijät on vaihdettu. Kuulemma alkuperäiset ääniraidat ovat tuhoutuneet, eikä niitä ilmeisesti saa ikinä takaisin. Olen kirjoittanut netissä adressejakin alkuperäisten äänien palauttamiseksi. Luulisi, että nykytekniikalla saisi myös vhs-tason äänen palautettua parempaan kuntoon, mutta valitettavasti sitä ei ole vielä tehty. Itse en ole vuosiin katsonut Arielia, koska sitä aitoa ja alkuperäistä minulla vaan ei ole hyvä tasoisena missään.

Ilta vielä pyörittiin eri porukoilla laitteita läpi. Viimeisimpänä Indiana Jones -ajelu, jonne illan pimeässä jonottaminenkin oli oma elämyksensä. Ehkä matkaväsymystäkin oli havaittavissa, sillä jutut alkoivat olla jo sitä luokkaa, että meitä hivenen tuijotettiin. Unohdettiin ehkä hetkeksi, että apinan matkiminen suomeksi on ymmärrettävää myös muilla kielillä. Keräsimme siis katseita. ;) Muistin vuodesta 2007, että Indiana Jones oli hyvä laite, mutten muistanut, että se oli NOIN hyvä!

Juuri kun pääsimme ulos laitteesta, alkoi Disneyn ilotulitus. Se oli upea, niin upea kaikessa komeudessaan, että itkuunhan sitä piti jälleen pillahtaa. Päivä oli siis kaikin puolin erittäin liikuttava. Sanoin sen aikaisemmin ja sanon sen vielä kerran: menkää hyvät ihmiset käymään siellä, edes kerran elämässä! Itse on pakko päästä sinne ehkä vielä joskus kolmannen kerran uudestaan, nimittäin Adventurelandin illan vesishow jäi näkemättä ja siitä videoita nähtyäni (mm. Ariel-kohtia) olen vahvasti sitä mieltä, että seuraavan kerran päätän Disney-iltani vesishowta katsellen ja kyynelehtien.

Kello oli jo paljon ja paluumatka oli pitkä. Osa nukkui autossamme autuaasti ja itse yritin kirjoittaa iPodin muistioon blogiin tulevaa tekstiä, jonka sitten hotellille päästyäni postasin. Taisin nukahtaa sen seitsemän eri kertaa matkan aikana, mutta teksti tuli kirjoitettua kuitenkin. Iso hatunnosto kuskillemme, että hän jaksoi valvoa ja ajaa meidät jälleen turvallisesti perille. Ajoimme isoilla nopeuksilla isoja valtateitä, mutta kuskimme oli niin rauhallinen ja osaava, ettei tarvinnut yhtään jännittää hänen kyydissään. Ostimmekin yhdessä hänelle lahjaksi Disneylandista erään huivin, jota hän pyöritteli kädessä kuitenkaan sitä ostamatta. Juonikkaat kanssamatkustajat huomasivat tämän ja niinpä se tulisi olemaan meidän kaikkien yhteinen kiitoslahja, jonka annoimme hänelle halien kera Neverlandissa. Mutta siitä lisää seuraavassa ja viimeisessä matkamuisteloissa.