Aki vieraili 2000-luvulla Imatran Big Band -festivaaleilla useampaankin otteeseen ja kälyni kävi siellä Akia kuuntelemassa. Muistan eräänkin kerran, kun hän hehkutti olleensa niin lähellä Akia, jotta ylettyi koskettamaan tämän KENKÄÄ keikan aikana. Voi että olin kateellinen! ;)
Koska konsertit olivat K-18, en päässyt itse mukaan. Laskeskelin, että se taisi olla vuonna 2003, kun Aki viimeisimmän kerran kävi Imatralla (tarkemmin 27.6.2003, kiitos internetin ihmeellisen maailman tämäkin tieto löytyi). Oli jälleen kesä ja Imatran BB-viikot, olin 17-vuotias, täyttäisin vasta lokakuussa 18. Käly meni veljeni kanssa taas Akin keikalle ja harmitti ettei ikä riittänyt, mutta "ensi vuonna sitten". Tosin Aki ei seuraavana kesänä tullut BB-viikoille ja joulukuussa koko Sirkesalon perhe menehtyi Khao Lakin tsunamissa.
Tsunamionnettomuuden uutisointiin osasin kiinnittää huomiota vasta Aki Sirkesalon nimen kuultuani. Olin kyllä tietoinen, että jossain on joku tsunami ollut, mutten sen enempää jaksanut asiasta kiinnostua, koska minulle Thaimaassa ei ole ketään läheisiä ja uutisissa nyt tuppaa jatkuvasti tulemaan ikäviä asioita, joten niihin on sen verran turtunut, etten sitten sen ihmeemmin jaksanut aluksi tsunamistakaan kiinnostua. Kun sitten istuimme kavereiden kanssa tapaninpäivän iltaa olohuoneessa ja telkkarista uutisoitiin taas tapahtuneesta, päivitteli toinen kaveri, "miten kamala juttu tuo tsunami". Menin sitten tokaisemaan, ettei ole itse tullut seurattua uutisia ollenkaan, kun ei ole mitään kosketuspintaa tuonne päin maailmaa, niin ei kiinnosta. Ja samalla hetkellä uutisissa mainitaan, että laulaja Aki Sirkesalo perheineen on kadoksissa ja sitten tietysti kerrottiin muista tunnetuista suomalaisista, jotka olivat paikan päällä olleet. En edes ollut tiennyt, että paikka on suosittu turistikohde, en kai edes ollut kuullut uhrilukuakaan ja asia sai heti erilaiset mittasuhteet. Kun sitten päivittelin Sirkesalon kohtaloa, kaveri tokaisi pöyristyneenä: "Höh, heti kiinnostut uutisesta, kun mukana on joku julkkis!" Lause kuulosti todella ilkeältä. Ymmärrän kyllä, että aluksi välinpitämättömyyteni uutista kohtaan tuntui hänestä varmasti törkeältä, mutta en osaa jokaista maailman ikävää tapahtumaa ottaa sydämelleni surtavaksi, jos sillä ei ole mitään yhtymäkohtaa omaan elämääni. Oli se yhtymäkohta sitten oma sukulainen tai julkkis, niin tässä tapauksessa se yhtymäkohta löytyi ja uutinen tuli ikään kuin lähemmäs itseäni. Julkkis on kuitenkin ihminen siinä missä muutkin, jos heidän kohtaloaan haluaa surra, niin se ei ole keneltäkään pois.
25.7.2012 Aki olisi täyttänyt 50 vuotta. Akaan Toijalassa järjestettiin Akin lauluja -niminen ilmaiskonsertti, jossa Sami Saari ja Maarit Hurmerinta tulkitsivat Akin lauluja, muiden paikallisten soittajien kanssa. Lähdin tietysti miesytäväni kanssa paikalle ja käväistiin samalla reissulla Akin ja perheen haudalla, jonne oli jo aika paljon syntymäpäiväkukkia tuotu.
Konserttipaikalla yleisöä oli kerääntynyt jo useampi tuhat ja lisää tuli koko ajan. Saimme onneksi hyvät paikat lavan edestä, mutta osa joutui kuuntelemaan musiikkia lavan sivusta ja takaa. Etukäteen oli uutisoitu, että paikalla soitettaisiin niitä vähemmän tunnettuja kappaleita, mutta tällä kuunteluhistorialla kaikki paitsi tuon puuttuvan Kissanelämää-albumin Pikkuihminen olivat itselleni tuttuja kappaleita. Aamulehti uutisoi konsertista seuraavan päivän lehdessä oikein etusivua myöten. Lehden nettisivuilla oli lisää kuvia ja kommentointeja, ja eräs konserttivieras olisi toivonut soitettavan niitä tunnetumpia Akin biisejä. Tulihan niitä tunnettujakin: Kissanainen, Seksuaalista häirintää ja Naispaholainen nyt ainakin.
Akin vanhemmat olivat halunneet järjestää pojalleen kunnon viisikymppiset ja niinpä lauloimme koko tuhatpäinen yleisö yhdessä Paljon onnea vaan. Kyllä siinä silmä kostui, kun ajatteli, ettei mies itse ole perheineen tätä näkemässä. Suomi menetti hienon lauluntekijän, harmi vain, että suuri yleisö ei Akin musiikkia löytänyt. Levyjäkin kun on myyty vain reilut 100 000. Konsertti jatkui kuitenkin pirteämmissä merkeissä, kun Akin pitkäaikainen ystävä, Sami Saari, muistutti kaikkia meitä myös iloitsemaan Akin hienosta tuotannosta. Samihan on itse puhunut Akin kuolemasta myös julkisesti, se oli hänelle aikanaan kova pala, mutta nyt olisi aika jo jatkaa eteenpäin muistellen ystäväänsä ilolla. Sami on kyllä huippuesiintyjä, välillä piti ihan vatsaansa pidellä hänen jutuilleen nauraessa.
Akin musiikki on mielestäni aitoa hyvän mielen musaa. Ammattitaidolla ja vakavissaan tehtyä, leppoisuutta ja huumorinpilkettä kuitenkaan unohtamatta. Akin ääni taas kuuluu tähän samaan kastiin, johon monet suosikkini, kuten esim. Michael Jackson ja Adam Levine. Youtubesta ei oikein löydy Akin kappaleita, mutta laitetaan pari videota vuodelta 2003 Kokkolan Venetsialaisista. Konsertti on näytetty myös muutaman kerran televisiostakin.
Enkeleitä onko heitä
Pelkkää kuvitelmaa
1 kommentti:
Oli todella koskettavaa, kun Akin ja perheen haudalla käydessämme aurinko tuli esiin pilven takaa, ikään kuin hymynä muistamisesta.
Lähetä kommentti