Lontoo: Kingvention ja Elvis-näyttely

Matkasta on nyt pari viikkoa aikaa ja vasta nyt alan olla kuosissa kirjoittaakseni tarinaa matkastamme Euroopan ensimmäiseen Michael Jackson konferenssiin. Matkatuliaisina toin Lontoosta pahemman luokan flunssan ja sitä tässä on nyt podettu yli viikon.

Reissuun lähdin siis 3 MJ-siskon kanssa. Kokemusta meillä oli yhteismatkaamisesta vuoden 2012 USA-reissulta ja parilta pienemmältä matkalta, joten hyvä matkaseura oli taattu. Perjantaina 11.9. lähdimme matkaan iltalennolla kohti Lontoota. Onneksi en tajunnut päivämäärää kuin vasta Gatwickin lentokentällä isoilla pyssyillä varustetut vartijat nähtyäni. Yksi meistä oli tajunnut meidän olevan liikkeellä 9/11-muistopäivänä, muttei onneksi ollut muistuttanut siitä ääneen. Mikäs siinä, turvallistahan sitä oli lentokentällä seisoskella luotiliiveihin ja maskeihin sonnustautuneiden vartioiden keskellä. Jonkun tyhjän repun ne ainakin oli löytäneet ja sitä ihmettelivät. Ei muuta kuin nokka kohti lentokenttäbusseja ja pois pelipaikoilta. Bussit oli muuten tällä reissulla harvinaisen epäluotettavat. Menobussi lähti myöhässä ja paluubussista avaudun myöhemmin.

Majoituimme (minulle tuttuun tapaan) Victorian alueella tavallisessa budjettihotellissa. Lauantaina 12.9. ennen puolta päivää hakeuduimme hotellimme läheisyydessä olevaan Victoria Park Plaza hotelliin, missä Kingvention tapahtuma oli jo aluillaan. Ensin ilmottauduimme sisään, saimme rannekkeet ja sen jälkeen oli aikaa koluta kauppatavaraa ja näyttelyitä.

Kauppatavaraa oli kaksi isoa pöydällistä, eniten tarjolla t-paitoja. Mukaani tarttui lp-sinkkuja ja silmälaput, joilla säikyttelin matkatovereitani iltaisin. Hih!

Iltadiskon tilana toimiva huone piti päivällä sisällään Moonwalker-elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen, alkuperäisnimeltään Smooth Criminal. Lähikuvia käsiksestä ei saanut ottaa.

Isossa salissa oli näytillä Eddie Wolflin nappaamia valokuvia maailman kalleimman musavideon, Screamin, teosta. Huikeita otoksia nähdä isoina. Loppuillasta kuvat olivat myynnissä ja kysyntä oli valtava! Valokuvaaja itse oli tullut paikalle yllätysvieraana ja käppäili näyttelyssä fanien seassa ja jakoi nimmareita. Törmättiinpä häneen jopa seuraavana päivänä Hyde Parkin kulmilla ja kaveri muisti meidät edelliseltä päivältä. Siinä hetki vaihdettiin kuulumisia ja jatkettiin taas matkaa eri suuntiin.

Alla valokuvaaja itse (keskellä). Kuva Kingventionin nettisivuilta.

Valokuvanäyttelyn kanssa samassa tilassa oli näytillä melkoisen kunnioitettava History-kokoelma.

Klo 12 jälkeen pääsalin ovet avautuivat ja siellä haastattelujen kuvaaminen ja tallentaminen oli kielletty. Haastattelut kestivät aina tunnin verran ja ensimmäisenä kuulusteltavaksi pääsi History ja Blood On The Dancefloor albumeiden yhtenä äänimiehenä toiminut Rob Hoffman. Hän on työskennellyt myös History-maailmankiertueen sekä Ghosts-lyhytelokuvan kanssa. Ehkä mieleenpainuvin ja koskettavin tarina mieheltä oli, kun he erään kerran istuivat Michaelin kanssa vierekkäin studiossa ja samaan aikaan niinkin luotettavalta uutiskanavalta kuin NBC tuli uutinen, että "Lisa Marie Presley on raivoissaan, sillä hänen aviomiehensä Michael Jackson on karannut jonnekin itä-Eurooppaan nuoren pojan kanssa". Samaan aikaan jokin vanha videokuva näytti Michaelin poistuvan lentokoneesta erään sukulaispojan kanssa. Rob katsoi Michaelia ja televisiota vuorotellen ja kysyi mieheltä, että "tajuatko, sun pitäs olla tuolla tällä hetkellä, mut sä istut siinä". Michael oli kohauttanut olkiaan ja todennut, että tällaista hänen elämänsä on. Rob oli itse täysin pöyristynyt asiasta, kuten myös hyväksikäyttöepäilyistä, ja ihmetteli sitä, miten ammattimaisesti Michael jaksoi töitään hoitaa kaiken sen kuran keskellä. Että repikää siitä...

Rob oikealla. Kuva Kingventionin nettisivuilta.

Diana ja Michael-patsas. Kuva Kingventionin nettisivuilta.

Toinen haastateltava oli History-albumin kansikuvaa varten tehdyn Michael-patsaan valmistaja Diana Walczak. Hänen antinsa näin MJ-fanin näkökulmasta oli ehkä laimein. Hän kertoi lähinnä patsaan tekoprosessista ja omasta uurastuksestaan 3D-tekniikan eteen, mikä itsessään oli toki mielenkiintoista kuunneltavaa. Hän kun ei sinäänsä Michaelin kanssa yhteistyötä ole hirveästi tehnyt, sillä referenssit patsaan tekemiseen tuli 8 eri kuvakulmasta napsituilla valokuvilla, jotka kaikki olivat näytillä myös Kingventionissa pienillä valokuvaliuskoilla ja osa suurennoksina. Erittäin mukavia katseltavia! Kuvaussessioissa he ainakin olivat tavanneet ja Diana sanoo Michaelin tuijottaneen jatkuvasti hänen 7-kuukautista vauvamahaansa. Diana vitsaili, että hän pelkäsi Michaelin haluavan vauvansa ja haastattelija sanoi, että "kai tajuat, että sä oisit voinu olla Debbie Rowe" (toim. huom. Debbie Rowe oli Michaelin sairaanhoitaja, myöhemmin vaimo, joka halusi hyvää hyvyttään synnyttää kaksi lasta Michaelille). Tapaamisesta napsituista kuvista on useammasta selkeästi nähtävillä Michaelin varovainen ja muka piilotettu tuijotus taiteilijan mahaan.

Mielenkiintoisina yksityiskohtina oli kuulla Michaelin toiveita patsaan suhteen, joista yhtäkään Diana ei toteuttanut (paitsi kavensi vähän reisiä;). Michael olisi alunperin halunnut patsaan aurinkolaseilla, mutta Diana ei suostunut sitä tekemään, mikä oli fiksu veto. Dianan omistuksessa onkin kuvauksissa käytetyt Michaelin aurinkolasit sekä osa panosvyötä ja poliisin merkki. Takin hän oli myös saanut artistilta itseltään, mutta myöhemmin kierojen ihmisten juonitellessa hänen oli palautettava takki Sonylle. Mitäköhän sillekin takille nykyään kuuluu...?

Jonathan Morris. Kuva Kingventionin nettisivuilta.

Kolmas ja päivän viimeinen sekä kiinnostavin haastateltava oli Jonathan Morris, jonka titteli nyt on vieläkin vähän hakusessa, mutta hän taisi tituleerata itseään Michaelin "PR-mieheksi". Tämä englantilainen herrasmies on tehnyt Michaelin kanssa töitä jo 70-luvulta, The Jacksons ajoista lähtien aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Hän jakoi muutamia mukavia muistoja ja kuvia yhteisestä ajastaan Michaelin kanssa, joita olisi kuunnellut pidempäänkin. Ehkä päivä otti jo sen verran voimille, että mitään herkullista yksittäistä tarinaa minulle ei jäänyt mieleen, mutta kuva Jonathanista Michaelin käärme, Muscles, olkapäillä Encinon asunnossa oli yksi. Toinen kertomus oli, kun Michael sai kutsun saksalaiseen haastatteluohjelmaan nimeltä Wetten Dass, niin käsky kävi Jonathanille tulla sohvalle mukaan haastateltavaksi ja kertomaan tarkemmin laulajan suunnitelmista. Ei tainnu Michaelilla itellään olla suunnitelmat ihan selvillä, tai sitten hurjasti kiljuva yleisö sekoitti pään. Klippi löytyy Youtubesta ärsyttävästi päälle dupattuna.

Morris puhui Michaelista erittäin lämminhenkisesti. Hän muisteli lämmöllä miten Michael oli kerran eräässä konsertissa omistanut laulun tyttärelleen, mikä ei ollut tavallista Michaelille. Viimeisen kerran he olivat tavanneet pikaisesti vuonna 2006. Haastattelunsa lopuksi Jonathan silmin nähden liikuttui ja kyllähän sitä itselläänkin silmät kostuivat. Tässä sitä taas oltiin, tuntemattomat ihmiset hyvässä hengessä koolla idolimme takia, joka ei valitettavasti itse voinut olla paikalla sitä näkemässä.

Morrisin haastattelun jälkeen oli vielä aikaa pyöriä näyttelyissä, käydä nappaamassa yhteiskuvat Dianan ja patsaan kanssa sekä katsoa Michael-musavideoita isolta screeniltä. Ennen illan diskoa, lähdimme käymään syömässä ja hotellihuoneessa välikuolemassa. Tulipa siinä mieleemme, että samaan aikaan Hyde Parkissa oli menossa festarit, joiden yhtenä esiintyjänä tuli olla Michaelin veljet, The Jacksonsit. Avasimme netistä festarin live streamin ja kuinka ollakkaan, kohta miehet siellä esiintyivätkin, livenä parin kilometrin päässä. Katsoimme lähes tunnin mittaisen konsertin hotellihuoneessamme pieneltä iPhonen ruudulta ja sen jälkeen kiireen vilkkaa pariksi viimeiseksi tunniksi Kingventionin iltatapahtumaan. Pienehkö tanssilattia oli tietysti täynnä porukkaa ja suurimman tilan siitä veivät Michaelin koreografiat ulkoa opetelleet tanssijat. Joo, hienohan se on aina katsella, kun ihmiset vetää täydellisiä MJ-muuveja, mutta kun he vievät tilaa muilta ja moonwalkkaavat päin. Jotenkin ärsyttävää! Sitten kun Thriller pärähti soimaan alkoi ihmisiä kerääntyä meidän lisäksemme tanssilattialle useampia ja olisikohan meitä ollut yhteensä vajaa parikymmentä tanssimassa Thrilleriä Thrill The World koreografialla. Yleisö oli innoissaan (paitsi ne "MJ-impersonaattorit", jotka eivät tulleet katsomaan esitystämme, vaan tanssivat OIKEAA Thriller koreografiaa sivummalla). Kingventionin valokuvaaja oli kärppänä napsimassa kuvia ja tanssin jälkeen järjestäjät tulivat heittelemään kiitoksena yläfemmoja. Vielä pois lähtiessämme he kiittelivät hienosta Thriller-esityksestä. Jos tapahtuma järjestetään myöhemmin ja minulla vain on mahdollisuuksia lähteä, niin haluan kyllä osallistua uudestaan vastaavanlaiseen konferenssiin.

Kingventionin nettisivuilla on kuvia tapahtumasta ja iltabilekuvista voitte mahdollisesti bongailla tuttuja. Tässä linkki Kingventionin kuvasivustolle.

Sunnuntaipäivä meni shoppaillessa, mutta maanantaina lähdimme metrolla kohti itää ja Greenwichiä (lausutaan jotenkin ihan hölmösti Gränits, mikä hemmetin Gränits?!). Ensin katsastimme O2-areenalla sijaitsevan Elvis-näyttelyn. Saimme lipputarkastajan nauramaan vedet silmissä, kun nousimme kolmisin liukuportaat Elvistä matkien neljännen kuvatessa meitä alapuolella.

Sisääntuloaulassa oli isoja Elvis-kuvasuurennoksia, joista bongasimme erikoisen yksityiskohdan. Mukanamme ollut graafikko tiesi kertoa, että nuo kuvien päällä hentoina näkyvät "raaputukset" oli vanhan ajan photoshoppausta. Jos oikein tarkkaan katsotte, niin tässäkin kuvassa näkyy miten Elviksen silmänalusia on vaalennettu.

Näyttely oli kyllä näkemisen arvoinen, vaikkakin aika pieni mielestäni. Isoja huoneita, joissa oli pari hassua vitriiniä. Odotin siltä vähän enemmän, mutta ainahan se on mukava käydä katsomassa idolinsa vaatteita ja tavaroita, vaikka niitä vuosien varrella on jo useammassa paikassa nähnytkin.

Elviksen lompakko ja suloinen isä-tytär-kuva.

Hääkalvosimet.

Avaamaton häälahjaskumppa Aladdin-hotellilta tuoreelle hääparille.

Elviksen makuuhuoneen puhelin. Sinäänsä erikoinen esine, sillä Elviksen makuuhuone sijaitsi Gracelandin yläkerrassa, mikä on turisteilta suljettua aluetta. Tuo kun osaisi puhua, niin sillä olisi varmasti paljon kerrottavaa. Onkohan tällä soitettu ambulanssi sinä kohtalokkaana päivänä..?

Edellisenä päivänä kävimme Lontoon Hard Rock Cafessa ja siellä on ollut jo vuosia näytillä eräs Elviksen takki, joka siellä nurkassa vieläkin pönötti. Noh se samainen takki oli Gracelandin virallisessa Elvis-näyttelyssä O2:sella, joten saanemme epäillä Hard Rock Cafen takin alkuperää.

Joko näitä punaisia takkeja on kaksi tai sitten Lontoon HRC:tä on kusetettu. Elvis-näyttelyn takki oli materiaaliltaan silmin nähden laadukkaampi. Näitä takkeja oli Elviksellä eri väreissä, joten en keksi syytä miksi juuri punaisia takkeja olisi valmistettu useampia.

Näyttelyn jälkeen poikkesimme vielä Greenwichin alueella shoppailemassa ja nähtävyyksiä katselemassa. Myöhästyimme viidellä minuutilla, jotta olisimme päässeet pönöttämään Royal Observatoryn pihan poikki kulkevalle 0-pituuspiirille, mutta onneksi viivaa oli jatkettu vähän pihan ulkopuolellekin, joten pääsimme kuvaamaan itsemme jalat maapallon itä- ja länsipuolilla.

Matkaseura ja reissu oli huippukiva! Lähtöaamuna kaksi matkaseuralaista lähtivät eri lentokentälle hivenen aikasemmalla bussilla ja me kaksi muuta heräsimme vähän myöhemmin kurkut käheinä. Suuntasimme hyvissä ajoin kohti lentokenttäbussin pysäkkiä sadetta tihkuvassa ja kylmän tuulisessa Lontoossa. Bussia ei alkanut kuulua ja kohta paikalla olikin Terravisionin työntekijöitä pyörimässä. Ensimmäinen selitys oli, että he soittavat kuskille ja yrittävät herättää tätä. Myöhemmin meille sanottiin, että bussi näkyy tutkassa noin 10 minuutin matkan päässä, mutta se vain seisoo, liekkö sitten onnettomuus tapahtunut lähistöllä. Mene ja tiedä, mutta 40 minuuttia myöhemmin paikalle tuli seuraava bussi, joka nappasi meidät ja uudet matkustajat kyytiin. Kyllä siinä hivenen kylmät kävi, kun mietti, että näinköhän ehdimme lennollemme. Onneksi kuitenkin Stanstedin lentokentän turvatarkastus veti kuin unelma ja 15 minuuttia ennen portin avautumista olimme jo kentällä. Mutta ei varmasti se aamukylmässä värjöttely tehnyt hyvää orastavalle flunssalle.

Matkatuliaisflunssasta huolimatta reissu oli erittäin mukava!

Ja näin tapasin Elijah Woodin

Takana on yksi huikeimmista viikonlopuista ikinä. Se mitä tapahtui menee suoraan parhaimpien fanitapaamisten top 3:een Boyzonen tapaamisen ja Conan-kuvausten lisäksi.

Tapasin nimittäin lauantaina 29.8. (Michael Jacksonin 57-vuotissynttäreiden kunniaksi) näyttelijä Elijah Woodin. Kyllä, SE Elijah, se Frodo Taru sormusten herrasta -trilogiasta, josta suuri yleisö hänet varmasti parhaiten tuntee. Itselleni Elijah on kuitenkin ikuisesti se 10-vuotias, söpö pikkupoika Paradise-elokuvasta. Olen ollut itse suurinpiirtein samanikäinen, kun sen elokuvan olen nähnyt ja ihastunut tuohon sinisilmään. Muita tuttuja elokuvia ovat mm. Huckleberry Finnin seikkailut, Flipper, Deep impact ja Tahraton mieli. 34-vuotias näyttelijä on tehnyt pitkän uran monissa leffoissa ja tv-sarjoissa, joista valtaosa on itsellenikin vieraita.

Pikku hurmuri

Lauantaina kokoonnuimme ensin isolla MJ-faniporukalla Suomenlinnaan piknikille ja illalla suuntasimme kohti Hard Rock Cafen järjestämiä Michael Jacksonin synttärikemuja. Musavideot pyörivät screeneillä ja klo 21.30 aikoihin alkoi Bad-kiertueen Wembleyn keikka. Ehdimme katsoa keikkaa noin puoleen väliin, kunnes osa meistä suuntasi kulkunsa kohti Kuudes Linja nimistä paikkaa, missä Wooden Wisdom (Elijah Wood ja Zack Cowie) heittäisivät dj-keikan klo 23.30 alkaen. 

Vähän klo 23 jälkeen olimme hetken jonotuksen jälkeen jo sisällä tapahtumapaikalla. Yksi porukastamme oli kuitenkin jäänyt turvamiehen käskystä odottamaan sisäänpääsyä ulos. Muut olivat jo siirtyneet yläkertaan ja itsekin olin sinne päin menossa, kunnes huomasin, että yksi meistä vasta tulee sisälle. Kaveri kertoi nähneensä Elijahin ulkona tupakalla. MITÄH MISSÄ!?!? "Tuossa oven ulkopuolella." Mitä ihmettä, onko se vielä siellä?! Lähdin vaistomaisesti kävelemään ulos ja hyvänen aina, siinähän se Elijah oli röökillä parin muun tyypin kanssa.

Lähestyin heitä varovasti. Turvamies seisoi Elijahin vieressä. Katsoin häntä ja hän nyökkäsi. Uskalsin siis mennä. Hei... ei se kuullut. Uskaltanen siis koskettaa. Hipaisin näyttelijän käsivartta ja hän kääntyi katsomaan minua niillä USKOMATTOMAN sinisillä silmillään. Hei anteeksi saanko häiritä hetken? Yes, oli vastaus. Ööö tuota, kun näin Paradise elokuvan, minäs vuonna se ilmestyikään...? "Gosh I don't remember!" (Hyvänen aika en minä muista!) NOH se oli vuonna 1991 (tottakai MÄÄ sen nyt tiärän!) , niin siitä lähtien olen ollut fanisi. Hivenen hämmästynyt "ouh", taisi olla lyhyt vastaus jos oikein muistan. Saisinko nimmarin? Ja tokihan se onnistui. Sitten laitoin käsilaukkuni vieressä olevalle tasolle ja aloin kaivaa paperia ja kynää tärisevin käsin. Onneks Elijah keskittyi sillä välin taas tupakointiin ja rupatteluun kavereiden kanssa, koska onnistuin tiputtamaan jonkun kuitin laukusta ja lastasin hyvää vauhtia käsilaukun sisältöä vieressä olevalla tasolle. Jotenkin nolotti, kun kädetkin niin tärisi ja toivoin, ettei hän olisi huomannut sitä.

Paperin ja kynän etsiminen kesti vähän liian kauan ja ehdin jo ajatella, että nyt se ehtii polttaa tupakkansa ja lähteä. Tärisevin käsin etsiminen ei ollut yhtään helpompaa ja jossain vaiheessa kuittasin viipyilyni tokaisemalla hänelle että heh, tämmöinen on naisen käsilaukku, mitään en löydä täältä. Lopulta kynä ja paperi löytyi ja sitten hän kysyi nimeäni, jonka tavasin ja nimmari oli kirjoitettu.

Sitten seuraava vaihe. Ööö saisinko yhteiskuvan? Tottahan toki ja sitten kamera löytyikin jo nopeammin, kiitos myllätyn ja tyhjennetyn käsilaukun. Tupakkakaverina ollut suomalainen nainen hoiti kuvaamisen. Siinä oli vain lyhyt hämmentynyt hetki, kun tajusin, että hän oli suomalainen ja koska katsoin häntä ja hän kysyi "niin?", mietin ehkä ihan inasen hetken liian kauan sanoisinko asian hänelle suomeksi vai englanniksi, koska Elijah ei ymmärrä suomea. No loppujen lopuksi suomeksi taisin saada puristettua kysymyksen suustani, että "voisitko ottaa meistä yhteiskuvan?", ja kyllähän se onnistui. Kuvan laitan näkyviin vain facebookiin ystävieni nähtäville.

Kun kuva oli otettu ja keräilin kamojani takaisin laukkuun, Elijah oli taas kääntynyt tupakkakavereidensa puoleen jatkamaan juttua, mutta halusin vielä sanoa heipat, joten kosketin jälleen hänen käsivarttaan ja toivotin hyvää keikkaa. Hän kiitti ja hymyili ja sitten lähdin leijumaan pois paikalta.

Osa kavereista oli kuullut, että Elijah on ulkona tupakalla ja paniikissa etsivät minua ja kun sitten tulin portaita ylös, olivat he vastassa, että "noh noh näitkö sen?!". Kaivoin kameran laukusta ja näytin todistusaineistot, kaksi yhteiskuvaa ja nimmarin. Kyllähän siinä vähän kiljuttiin, halittiin, pompittiin ja ehkä pari kyyneltäkin vuodatin. Sitä asiaa hehkutellessa, emme huomanneet, että Elijah oli kävellyt selkämme takaa ohi. Jossain vaiheessa kuulin jonkun huutavan, "se meni äsken tosta meidän selän takaa ohi!" ja samassa ajattelin, että voi noloo, nyt se näki meikäläisen ihan täpinöissään.

Wooden Wisdomin soittamaan musiikkiin olin etukäteen tutustunut ja vähän pelkäsin, että se olisi kuolettavan tylsää, etnistä heimomusiikkia, mutta kun Elijah astui puikkoihin alkoi kunnon funky-bileet! Täytyy sanoa, että tykkäsin kovasti! Mutta itse väsähdin jo vajaan parin tunnin päästä ja oli päästävä nukkumaan. Osa porukasta jäi pilkkuun asti ja viimeisenä biisinä oli kuulemma soinut Jackson 5 hitti I want you back jonain jamaicalaistyylisenä versiona. Elijah oli tullut myös kättelemään porukkaa, heittelemään nimmareita ja ottamaan selfieitä ihmisten kanssa. Huikea ilta siis kaikin puolin!  

Syksyä odotellessa

Kesää on odotettu koko alkuvuosi ja odottavalla mielellä ollaan vähän vieläkin. Pitääkin siis nauttia jokaisesta kesäisestä päivästä mitä saamme, kun ei tämä tästä näytä enää kesemmäksi muuttuvan. Kesäloma on yli puolenvälin ja vaikkei töihin ole mikään kiire, niin syksyä silti jo kovasti odotan, sillä niin paljon kaikkea mukavaa on tulossa.

Elokuussa kaksi hyvää ystävääni menee naimisiin ja kolmas juhlii omia kolmikymppisiään. Loppukuusta juhlimme MJ-fanien kanssa idolimme synttäreitä perinteisesti Suomenlinnassa ja Helsingin Hard Rock Cafessa. Samalle päivälle sattui erään lapsuuden ihastukseni, näyttelijä Elijah Woodin dj-keikka. Lähdemme sinne isolla faniporukalla iltaa jatkamaan aamun pikkutunneille asti. En edes tiennyt Elijahin toimivan dj-hommissa. Pikkutyttönä ihastuin suurinpiirtein saman ikäiseen näyttelijään Paradise (suom. Rakkauden keidas) -elokuvassa. En ole elokuvaa nähnyt sitten lapsuuden. Täytyy varmaan tilata kyseinen leffa netistä, jos siihen vaikka saisi nimmarinkin. Iiiik, jännää!! Siinä on jo monta hyvää syytä odottaa elokuuta.

Don Johnson, Elijah Wood ja Melanie Griffith elokuvasta Paradise

Syyskuun puolessa välissä lähdetään kolmen MJ-siskon kanssa muutamaksi päiväksi Lontooseen. Siellä järjestetään Euroopan ensimmäinen Kingvention-tapahtuma. Kyseessä on Michael Jackson -konferenssi, johon fanit kerääntyvät kuuntelemaan Michaelin kanssa yhteistyötä tehneiden luentoja ja pitämään hauskaa. Paikalla ovat HIStory-kiertueen patsaan veistänyt nainen, HIStory-albumia ja kiertuetta mukana tekemässä ollut musateknikko sekä Michaelin PR-mieheksi tituleerattu Sony Musicin entinen varapresidentti. Katsotaan mitä näillä tyypeillä on kerrottavana, toivottavasti jotain mielenkiintoista. Paikalla on myös valokuvia maailman kalleimman musavideon (Michael & Janet Jackson: Scream) kuvauksista ja illalla tanssilattia ja baari ovat avoinna. EN MALTA ODOTTAA!!

History-albumin kansikuvassa MJ-patsas, jonka veistäjä sai tuijotella mallina seissyttä aitoa Michaelia projektin aikana. HIStory-kiertueen (1996-1997) aikana patsaita pystytettiin muutamaan Euroopan kaupunkiin ja Lontoossa patsas lipui pitkin Thamesia.

Lokakuussa täytän pyöreitä ja tarkoituksena olisi viettää omia kolmikymppisiä isommalla porukalla. Saa nyt nähdä onnistunko vuokraamaan mistään edullista juhlatilaa. Loppukuustahan on perinteisesti tanssittu Thrill The World yhdessä MJ-fanien kanssa, mutta vain jos joku sen jaksaa järjestää. Viime vuonnakin se tanssittiin, mutten ollut enää mukana järjestämässä sitä. Ja tässä samalla tuli mieleen, että lista paikoista, joissa olen tanssinut Thrillerin tuleekin päivittää viime vuoden häiden osalta (joista tuli juuri kuluneeksi vuosi). Päivitetyn listan näet tästä linkistä.

Odotus ei pääty vielä tähän. Marraskuussa nimittäin on luvassa jotain erittäin harvinaista herkkua. Helsingin Orion-teatteri esittää kuun lopussa valkokankaalta Pienen merenneidon ALKUPERÄISELLÄ suomiduppauksella!! Elokuvasta ja siihen liittyvästä täydellisestä flopista äänien suhteen olen aikaisemmin kirjoittanutkin ja se on luettavissa tästä linkistä. Elokuvasta esitetään myös sing-along versio 29.11. ja siihen yritetään metsästää liput muutaman Ariel (ja MJ)-ystävän kanssa. Jos ei se nappaa niin 22.11. näkisi leffan samaisessa paikassa ilman karaokea.

Kuva häämatkalta elokuulta 2014. Meikkailen New Yorkissa aamulla Ariel-mekossani.
Rusetti on myös virallinen Ariel-fanituote.

 

Mutta ennen tätä kaikkea, lomaa on vielä vähän jäljellä. Ensi viikonloppuna juhlitaan polttareita (ei hätää, morsian tietää päivän, muttei ohjelmaa MUAHHAHAHAAA). Viimeisenä lomaviikkona olisi tarkoitus päästä pikkuhiljaa työrytmiin, kun veljentytöt tulee muutamaksi päiväksi yökylään (oljamiin, niinkuin meillä päin sanotaan). Käydään vähän pyörimässä Särkänniemessä ja katsotaan yhdessä Ariel-elokuva alkuperäisillä äänillä mitä tytöt eivät olekaan vielä kuulleet. Samaisen viikon lopuksi saadaan työkaverin koira hoitoon. Hän kävikin tänään jo täällä emäntänsä kanssa haistelemassa paikkoja valmiiksi (tai siis koira haisteli, ei emäntä). Ja sitten kun työt taas parin viikon päästä alkavat, jatkuu myös minun balettiharrastukseni. Samalla voisin yrittää taas aloittaa spagaatiprojektia, tälle kesälle kun en ehtinyt siihen taipumaan.

Viikon fanitus: olkkariremppa

VIHDOIN se on valmis ja voin esitellä meidän uuden, upean olkkarin. Kyllä vaan tällainen asunnon kasvojenkohotus piristää. Vaikka kovasti haaveilen asumisesta maan tasalla, niin tämän remontin voimin jaksan paremmin kerrostalokolmiossa vielä jonkun aikaa.

Rempan teimme yhdessä vanhempieni kanssa pääsiäisviikonlopun pitkinä pyhinä. Suuren suuri kiitos avusta heille! Vanhat tapetit pois, seinien pohjamaalaus valkoiseksi ja uudet tapetit pintaan. Yksi päivä meni Ikeassa, josta kävimme hakemassa etukäteen netistä valitsemamme uudet kirjahyllyt, joita koottiin seuraavat päivät pikkuhiljaa hylly kerrallaan. Viimeiset taulut saatiin asennettua seinään vasta äskettäin, lähes 3 kuukautta remontin jälkeen, juuri ennen ensimmäisiä olkkarin korkkauspippaloita.

Seuraavaksi luvassa kuvia ennen ja jälkeen remontin. Ja ihan tarkoituksellisesti otin ENNEN-kuvat mahdollisimman sotkuisesta olohuoneesta pyykkitelineineen, jotta kontrasti vanhan ja uuden välillä näyttäisi vieläkin suuremmalta. (Näinhän ne varmaan kaikissa sisustuslehdissäkin tekee eiks vaan?)

ENNEN

Näkymä eteisestä olkkariin. Kirjat ei mahtuneet enää kunnolla hyllyyn, liikaa tavaraa hyllyjen päällä ja sälää ja tilpehööriä joka paikassa. Vanhat kirjahyllyt lahjoitettiin Fidalle, mutta sohva ja sohvapöytä saivat jäädä. Uudessa olkkarissa kirjahyllytilaa tuli mukavasti lisää ja jopa tyhjää tilaakin jäi. Tosin Ikea-laatu, vaikkakin massiivimäntyä, ei meinaa kestää kirjojen painoa, joten pieniä vahvikkeita olemme joutuneet hyllyihin rakentamaan.

JÄLKEEN

LP-levytkin mahtuivat juuri ja juuri uuteen hyllyynsä. LP-soitin tosin puuttuu hyllyn päältä. Edellinen meni huoltoon, mutta sai sen verran vakavan diagnoosin, ettei siitä taida saada enää kalua. Uusi LP-soitin yritetään hankkia mahdollisimman nopeasti, jotta levyjä pääsisi taas kuuntelemaan.

Seuraavaksi näkymää sohvaseinustalle. Täytyy myöntää, että noita kusenkeltaisia tapetteja ei tule ikävä! Seinällä olleet seitsemän Elvis-kuvaa vaihtuivat yhteen, isoon ja tyylikkääseen.

ENNEN

JÄLKEEN

Cd-tornit eivät olisi tässä uudessa järjestelyssä enää mahtuneet mukaan kuvioon, joten cd-levyille piti keksiä uusi paikka ja ne löytyvät nykyään lipastosta. Ikea-laatu tietenkään ei oikein meinaa jaksaa kannatella täysinäistä laatikkoa cd-levyjä, joten laatikoston pohjiin täytyy keksiä myös jokin tukisysteemi mahdollisimman pian.

Myös eteinen koki vähän muodonmuutosta remontin aikana. Vanha puhelinpöytä vaihtui uuteen eteispöytään ja vanhat matot saivat lähteä uusien tieltä.

ENNEN

JÄLKEEN

LP-levyt ovat lähellä sydäntäni, niitä on kiva kuunnella, mutta ne ovat myös kauniita katsella. Turhista levyistä askartelen mieluummin jotain käyttöesinettä, kuin vain heitän niitä pois. Eteiseen askartelin postitelineen kolmesta älppäristä.

Älppärit toimivat myös hyvinä kukkaruukkujen alustoina.

 

Vanha sohvapöytäkin pääsee aivan eri tavalla oikeuksiinsa tässä uudistetussa olohuoneessa. 

 Miehen Festivo-kokoelmaa koristaa nykyään Tukholman-reissulta löytämämme valot.

Ensimmäiset "olkkarituparit" pidettiin eilen ja kivaa oli! Kaikille tutuille vaan tervetuloa meidän uuteen olohuoneeseemme!

Päivitys 29.6.

Innostuttiin miehen kanssa lähtemään LP-soitin ostoksille ja tämä kaunokainen sieltä tarttui mukaan! Ihanaa, nyt saa taas pitkästä aikaa kuunnella levyjä! 

Vappu Tukholmassa

Hejsan allihopa!

Melkomoisen hitaaksi on mennyt postailutahti nykyään. Yksi syy tähän on yhteistyöhaluton tietokone. Pitäisi kai ostaa uusi. Olkkariremontti (josta muuten tulen postailemaan kuvia, kunhan saadaan sisustus kohdilleen) haukkasi ison osan budjetista, joten hetki pitää vielä harkita uuden koneen hankintaa. Miehenkään kone kun ei ole sieltä tehokkaimmasta päästä. Ärsyttävää olla näin riippuvainen teknologiasta. Yäk!

Vappuviikonloppu vietettiin siis rakkaan ukkoni kanssa Tukholmassa. Meno torstain iltalaivalla Turusta uudella ja erittäin hiljaisella Viking Gracella oli mielyttävä kokemus. Ihmisiä ei ollut laivalla kovin paljon vappua juhlimassa, joten tungoksessa ei tarvinnut kärvistellä. Söimme hyvin ja pitkän kaavan mukaan laivan buffeessa ja ikkunaton hytti 9-kannella oli oikein viihtyisä. Laivan tax free -tarjonta oli kohdillaan Victoria's Secret -myymälää myöten.

Ikkunattomassa hytissä oli siisti vessa ja iso tv.

Laivan sisustus oli moderni ja tyylikäs.

Pitihän sitä jotain pientä kivaa itselleen hommata.

Perillä läntisen naapurimaan pääkaupungissa olimme varhain aamulla vapunpäivänä. Eikun ABBA-paita päälle ja kohti hotellin aamupalaa. Scandicin lahjakortilla saimme yhden yön valitsemassamme hotellissa ja majapaikaksemme valikoitui Scandic Grand Central. Oli muuten erittäin viihtyisä hotelli hyvällä aamupalalla ja sijaintikin oli aivan loistava: keskustassa Cityterminalin vieressä. Suosittelen kaikille Tukholman matkaajille lämpimästi! Saimme onneksemme hotellihuoneemme heti aamuvarhaisella. Otimme pienen välikuoleman (lue: tunnin päikkärit) ja suunnistimme kohti matkan odotetuinta kohdetta, ABBA-museota.

Näkymät hotellin 4. kerroksesta sisäpihalle.

Kuten olin odottanutkin, Djurgårdenissa sijaitseva ABBA-museo oli melko samanlainen kokemus, kuin viitisen vuotta sitten Lontoossa koettu ABBAWORLD -näyttely. Museo alkoi ABBA-jäsenten esittelyllä, mutta mielestäni bändin alun historiaa ei esitelty niin kattavasti kuin Lontoon vastaavassa näyttelyssä. Emme tosin mieheni kanssa ottaneet audioesittelyä (pientä kapulaa, josta olisi saanut kuunnella esittelyä), joten en tiedä miten paljon faktaa sitä kautta olisi tullut lisää. Lähinnä olin yllättynyt museon pienuudesta. Vaikka vietimmekin hyvän tovin näyttelykohteiden äärellä, niin mielestäni museo oli kierretty vähän liian nopeasti. Emme tosin jääneet miksaamaan, laulamaan ja tanssimaan ABBA-biisien tahdissa.

Pukuhuone oli tuttu Lontoon näyttelystäkin.

Vanhaa fanipostia oli ihanasti esillä.

Jos olisin elänyt ABBA-aikaa, olisin luultavasti omistanut tällaisen villapaidan.

Innokkaimmin odotin museon kahta vetonaulaa: itsestään soivaa pianoa ja THE PUHELINTA. Piano on yhdistetty Bennyn kotistudion pianoon, joten kun hän soittelee sitä omalla studiollaan ABBA-museon piano soittelee samaan melodiaa itsekseen. Toisen vetonaulan, eli punaisen puhelimen numero on hallussa vain ABBA-jäsenillä, joten sen soidessa siihen todellakin kannattaa vastata. Näiden molempien vetonaulojen vieressä olisin viettänyt pidemmänkin tovin vain odottamassa mahtaako kumpikaan niistä alkaa soida. Valitettavasti meillä ei käynyt tuuri tällä kertaa, emmekä kuulleet kummankaan kilinää.

Bennyn musta piano studiossa vasemmalla.

"Ring, ring why don't you give me a call!"
Vasemmalla tolpan päässä punainen puhelin, jonka numero on vain ABBA-jäsenten hallussa.

Uusin kohde museossa olivat silikonista valmistetut, todellisen kokoiset ja näköiset ABBA-nuket. Hämmästyttävän aidonoloiset! Mieheni kanssa olisimme haksahtaneet kaikkiin muihin paitsi Björniin (vas), mielestämme hänen kasvoissaan oli jotain, mikä paljasti hänet heti nukeksi. Tosin sivusta päin katsottuna hänkin näytti oikein aidolta.

Museon loppupuolella oli esillä jonkin verran esiintymisvaatteita. Niitä on aina kiva katsella livenä. Myöskin kulta- ja platinalevyjä oli esillä samaisessa huoneessa ja bongasimme sieltä myös useamman palkintolevyn Suomesta. Suomesta puheenollen, uutena tietona minulle tuli se, että ABBA on kuin onkin esiintynyt Suomessa, Helsingissä Finlandia-talolla, vuonna 1975. Minulle on jostain jäänyt se mielikuva, ettei ABBA kertaakaan käynyt Suomessa, mutta ovathan he yhden keikan täällä heittäneet ja vieläpä suosion suurimpina vuosinaan, Waterloo-viisuvoiton jälkeen.

Yllä kuuluisat Waterloo-esiintymisasut ja alla Björnin kitara samaisesta esityksestä.

Kuuluisat kissapuvut. Ostin sinisen kissan (Kissen)
kuvalla varustetun t-paidan tuliaisiksi itselleni.

Museon jälkeen tapasimme mieheni pitkäaikaisen ystävän, jonka kanssa kävimme Åhlens-tavaratalon takana sijaitsevassa Holiday-nimisessä aasialaisessa buffeessa syömässä. Sushipöydät notkuivat ja kiinalaistyyppisiä ruokia oli niin montaa sorttia, että vaikeaa oli valita, mutta saimme kuitenkin syötyä hyvin ja aikaakin vierähti kolmatta tuntia turistessa.

Harmillisesti Tukholmassa sateli koko kaksi päivää mitkä siellä vietimme. Mutta silloin tällöin jopa aurinkokin pilkisti vähän pilven raosta. Hämmästykseksemme kevät ei ollut oikeastaan yhtään sen pidemmällä siellä kuin meillä Suomessakaan, ehkä muutaman urvun verran vihreämpää siellä kuitenkin oli.

Ja olihan reissulla tietysti mukana myös Michael Jackson. Satamasta Flygbusseniin noustessa soi radiosta juuri sopivasti Man In The Mirror. Olipa Åhlensin ulkopuolella myös itse Michael Jackson tanssimassa. No ei nyt sentään ihan aito, mutta täytyy myöntää, että kaveri oli läksynsä opiskellut ja liikkeet oli hallussa. Kävin muutaman sanan heittämässä hänen kanssaan esityksen jälkeen ja kaveri kertoi olevansa tulossa ensi viikolla (eli tällä kyseisellä viikolla) Helsinkiin tanssimaan kadulle, se kun on kuulemma hänen työtänsä. Eli jos näette Helsingin kaduilla tätä parrakasta Michaelia niin heittäkää nyt hänelle muutama lantti hattuun, niin tein minäkin Tukholmassa.